Talousraami ei lupaa tulevaisuudelle helpotusta säästöihin

Ahtialan päiväkoti jatkaa yhden äänen erolla

Merja Laakkonen vaihtaa työpaikkaa ja siirtyy pois kunnan talouspäällikön tehtävistä. Vesilahden uusi talouspäällikkö on Sinikka Rantamäki. Kuva: Kari Pusa

Merja Laakkonen vaihtaa työpaikkaa ja siirtyy pois kunnan talouspäällikön tehtävistä. Vesilahden uusi talouspäällikkö on Sinikka Rantamäki. Kuva: Kari Pusa

Vesilahden kunnan kolmas talouden tasapainottamisohjelma hyväksyttiin kunnanvaltuuston kokouksessa 27. kesäkuuta. Ohjelman säästöillä ja tulonlisäyksillä tavoitellaan vuositasolla 750 000 euron säästöjä. Ohjelma ulottuu vuoteen 2018 asti.

Vuonna 2016 ei käytetä lomautuksia, mutta irtisanomiset ovat mahdollisia ja määräaikaisuudet tarkastellaan. Lomarahojen vaihto vapaiksi ja ostovapaiden käyttö on mahdollista jatkossakin.

Ahtialan päiväkodin lakkauttamisesta äänestettiin kokouksessa, kun Kristian Lella (kok.) esitti sen ottamista takaisin talouden tasapainottamisohjelmaan. Anneli Kesola (kok.) kannatti ehdotusta ja kertoi, että kasvatus- ja opetuslautakunnan on mahdotonta säästää kyseistä summaa mistään muualta.

– Varhaiskasvatuksessa ainoastaan henkilöstöstä säästämällä voidaan päästä tuohon 74 000 euroon. Jos Ahtialan päiväkoti säilytetään sinne on todennäköisesti osoitettava ylimääräistä työpanosta jatkossakin, koska kysymys on siitä että joutuisimme laittomaan tilanteeseen, jos menemme liian pienellä mitoituksella.

Ari Perämaa (ps.) totesi osan säästöstä olevan rahansiirtoa kunnan taskusta toiseen eikä oikeaa säästöä. Lisäksi hän totesi, että puhtaanapidon kustannuksissa on merkittävä ero arvioidun ja viime vuoden toteuman välillä.

–Valtuutetut ovat saaneet sähköpostia viime viikolla Rämsöön kyläkerholta ja siinä kyläkerho sitoutuu maksamaan vuokria Kantrin myöntämästä rahasta 30 000 euroa. Päiväkoti jatkuu syksyllä kahdella henkilöllä kun siellä nyt on ollut kolme, joten siitä tulee myös säästöä.

Varhaiskasvatuksen johtaja Anne Mäki kertoi, että koska Ahtialan päiväkotilasten päivät ovat pitkiä tarvitaan sinne kuitenkin todennäköisesti yhtenä tai kahtena päivänä lisähenkilökuntaa tasaamaan tunteja.

Valtuusto keskusteli asiasta pitkään ja puheenvuorot ovat katsottavissa Lempäälän-Vesilanden Sanomien nettisivuilla lvs.fi/live.

Ari Perämaa (ps.) kertoi, että valtuutetuille on tullut sähköpostia Rämsöön kyläkerholta, joka sitoutuu maksamaan saamastaan hankerahasta Ahtialan päiväkodin kiinteistöstä vuokraa. Kuva: Kari Pusa

Ari Perämaa (ps.) kertoi, että valtuutetuille on tullut sähköpostia Rämsöön kyläkerholta, joka sitoutuu maksamaan saamastaan hankerahasta Ahtialan päiväkodin kiinteistöstä vuokraa. Kuva: Kari Pusa

Kunnanvaltuuston äänet jakautuivat kunnanhallituksen esityksen kannalle 13–12 ja lisäksi annettiin yksi tyhjä ääni.

Vuosille 2017–2019 tehty talousraami jakaa niukkuutta jatkossakin. Talouspäällikkö Merja Laakkonen kertoi, että verotuloihin arvioidaan 2017 vuodelle 2 prosentin kasvua. Valtionosuudet ovat vielä monen epävarmuustekijän takana.

– Nyt päätetylläkään tasapainottamisohjelmalla ei tulla pääsemään pitkässä juoksussa välttämättä ylijäämäiseen tulokseen. Se edellyttää erittäin tiukkaa kulukuuria ja toisaalta sitä, että verotulot kehittyisivät suotuisasti, valtionosuuksia ei leikattaisi kovin merkittävästi enempää, Merja Laakkonen totesi.

Vuosien 2016–2018 talousarvion ja –suunnitelman mukaan Vesilahden kunnan taseen kertynyt ylijäämä muuttuisi alijäämäksi jo vuonna 2016. Kuntalaki edellyttää, että kunnan talous on tasapainossa tai ylijäämäinen. Tällä raamilla päästään ylijäämäiseen tulokseen vuonna 2017, mutta etenkin tiedossa olevien valtionosuusleikkausten jälkeen taloussuunnitelmavuodet 2018 ja 2019 jäävät alijäämäisiksi.

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>