Kaupan kassalla tanssittaa

elina_pispalaTanssiminen on upea harrastus. Sen avulla voi ilmaista itseään ja samalla urheilla. On olemassa todella monia erilaisia tanssilajeja, kuten baletti, street, hip-hop ja vaikka mitä muita. Itse olen valinnut jazz- ja discotanssin. Tyyliltään ne ovat aivan erilaisia. Disco on vauhdikasta ja räiskyvää, kun taas jazztanssi on selkeää ja rytmikästä.
Aloitin tanssimisen viisi vuotta sitten kaverini kanssa. Silloin kävin kerran viikossa jazztanssitunnilla. En olisi silloin varmaan uskaltanut mennä tanssitunneille ilman kaveriani. Heti aloitettuani tanssimisen, en voinut lopettaa sitä. Siihen jää eräällä lailla koukkuun. Kun on vaikka kaupan kassalla jonottamassa, saattaa yhtäkkiä vain ruveta mieli tanssimaan. Itselleni yksi tilanne, jossa haluaisin alkaa tanssimaan on, kun odotan bussia pysäkillä ja tiedän, että se ei ole tulossa vielä pitkään aikaan.
Tanssiminen on todella rentouttavaa urheilua. Kun tanssii, voi purkaa kehonsa kautta kaikki ajatukset ja tunteet, joita ei välttämättä muuten pysty ilmaisemaan. Tietenkin tanssimistakin on paljon erilaista. Joskus tanssitaan tiettyä koreografiaa, joskus omaa ajatuksen virtausta esimerkiksi radiosta tulevan musiikin tahtiin, mutta siihen liittyy aina jotenkin itsensä ilmaiseminen.
Tanssitunnilla ryhmän yhteishenki on mielenkiintoinen. Kaikki yrittävät parastaan ja keskittyvät tekemiseensä täysillä. Toisen liikkeistä näkee, jos hänellä on ollut huono päivä tai jos hän pyrkii parhaaseen mahdolliseen tulokseen. On tärkeää, että ryhmä on kannustava ja antaa jokaiselle mahdollisuuden näyttää, mihin pystyy.
Tanssi on kehon ja mielen yhteistyötä. Jos päättää onnistua hankalassa hypyssä, se voi jopa onnistua. Mutta jos ajattelee, ei minusta ole siihen tai tuo toinen tekee sen paljon paremmin, ei siitä tule kyllä yhtään mitään.
Aina tanssitunnin loputtua odotan jo heti seuraavaa tuntia. Tanssitunnilla tuntee itsensä jotenkin luovemmaksi ja voimakkaammaksi. Tanssin avulla olen saanut itseluottamustani kohenemaan ja olen alkanut kiinnostumaan monista eri urheilulajeista.

Teksti: Elina Pispala

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?