Kirjaston rakennustyöt ovat aikataulusta jäljessä

Vesilahden uuden kirjaston pääurakoitsija on ilmoittanut alkuperäisessä aikataulussaan, että kirjasto on valmis elokuussa 2017.  Tällä hetkellä rakennustyöt ovat noin kuusi viikkoa aikataulusta jäljessä. Vesilahden kunta on reklamoinut pääurakoitsijaa viivästymisestä. Aikataulua seurataan valvojan toimesta ja kerran kuussa järjestettävissä työmaakokouksissa jatkuvasti.

Työmaalla on toiminut kolme työntekijää ja viikon 51 alussa työmaalle tulee kolme työntekijää lisää. Viikon 51 aikana työmaalla valetaan anturat. Alapohjan ontelolaatat ovat valmiina ja odottavat anturan valmistumista.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?