Sunnuntaina 23. lokakuuta lääkäri Kalle Mäki kirjoitti Aamulehdessä ansiokkaan artikkelin ”Lääkärin etiikka kuolevan hoidossa”. Siinä hän totesi mm. ”Yleisessä kielenkäytössä kuolinavulla tarkoitetaan eutanasiaa ja avustamista itsemurhassa. Termi on vakiintunut merkitsemään tarkoituksellista kuoleman aiheuttamista.”
Äsken julkaistu kansalaisaloite eutanasian sallimisesta perustelee aloitetta mm. sillä, että 85 % kansalaisista puolustaa eutanasiaa. Kun olen seurannut aina silloin tällöin esiin pulpahtanutta keskustelua eutanasiasta, olen havainnut, että monet asian puoltajista tuskin ovat olleet syvästi tietoisia siitä, mitä eutanasialla tarkoitetaan. On selvää, että jos ihminen näkee kuoleman saapumisen siten, että hän makaa jossain laitoksessa kovissa kivuissa yksinäisenä, niin hän haluaa välttää tämän kärsimyksen tavalla tai toisella.
Miksi emme puhu saattohoidon kehittämisestä ja sen ulottamisesta koko valtakunnan alueelle, vaan käytämme energiaa eutanasian laillistamiseksi?
Lapsen syntymä on ihana ja odotettu tapaus. Sitä varten meillä on jo 200 vuoden ajan koulutettu kätilöitä ja perustettu erillisiä synnytyssairaaloita ja -osastoja.
Ihmisen kuolema on aivan yhtä tärkeä ja kunnioitettava tapahtuma. Ihminen on palvellut yhteiskuntaa, tuonut tietonsa ja taitonsa sen palvelukseen, kasvattanut lapsensa ja maksanut veronsa.
”Kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tekemistä” eli kun lääketieteellisin menetelmin ei enää voida parantaa sairauden ennustetta, on vielä paljon keinoja potilaan jäljellä olevien päivien elämänlaadun parantamiseksi. Tämä tunnuslause kuvaa Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäisen saaattohoitokodin, Pirkanmaan Hoitokodin, toimintaperiaatetta. Toiminta perustuu hospice-ajatukseen. Se on filosofinen näkemys, joka johtaa tapaan toimia niin, ettei kenenkään tarvitse kuolla tuskainena ja peläten.
Hyvässä saattohoidossa kaiken keskipisteenä on aina potilas ja hänen perheensä. Potilaan yksilöllisyyttä kunnioitetaan. Hyvä perushoito sisältää mm. puhtauden, ravinnon, levon ja virkistyksen. Kipujen poistaminen ja lievittäminen on oleellinen osa saattohoitoa. Kokonaisvaltainen kivunhoito, jolloin selvitetään, onko kyseessä fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen vai hengellinen kipu, edellyttää hyvää potilaan ja hänen perheensä tuntemista. Omahoitajajärjestelmän käyttö auttaa tässä. Potilas saa apua, koska häntä halutaan autta, ei koska häntä täytyy autaa.
Hyvään saattohoitoon kuuluu siis kaikenlaisen kärsimyksen lievittäminen. Näihin kuuluvat myös niiden hoitojen ja tutkimusten välttäminen, joilla ei ole enää hyötyä potilaalle.
Kun kivut pystytään poistamaan tai ainakin niitä pystytään lievittämään, vapautuu potilaalta paljon energiaa esim. virkistäytymiseen, ulkoiluun, lukemiseen, kuunteluun jne. Tavoitteena on, että eletään mahdollisimman täyttä elämää loppuun asti. Tämä edellyttää, että päivissä on sisältöä. Kyse ei saa olla kuoleman odottelusta, vaan elämisestä.
Hyvä saattohoito sisältää aina myös omaisten ja läheisten tuksemisen, mikä ulottuu myös potilaan kuoleman jälkeiseen aikaan.
Kuten Aamulehden artikkeleissa jo aiemmin on todettu, hyvä saattohoito edellyttää henkilökunnalta potilaan kohtaamisen taitoa, hyvää ammattitaitoa ja hyvää ammattietiikkaa.
Kuolevien potilaiden hoito on heijastumaa siitä, jota tunnemme jokaista ihmiselämää kohtaan.
Eila Häihälä
terveydenhuoltoneuvos
Syöpäpotilaiden Hoitokotisäätiön,
Pirkanmaan Hoitokodin hallituksen pj.
