Hiihtäjät kilparallissa: Tour – Lahti – Tampere

Perinteistä Hämeen Viestiä ei voitu harmittavan pakkaspiikin takia järjestää loppiaisena Tammelassa vaan uusi yritys on 4. maaliskuuta. Lempäälän Kisan hiihtäjät ovat kuitenkin tammikuun alussa kilpailleet menestyksellisesti eri tahoilla.

Jo viime lumilla puhuttiin, että LeKi:stä saattaa olla Lahden MM -hiihdoissa kaksikin hiihtäjää: Aino-Kaisa Saarinen sekä Leena Nurmi. Tilanne on vielä ”saattaa” -asennossa. Äitiyslomalta kilpaladuille palannut Saarinen sijoittui Keski-Euroopan rankalla Tour de Ski:llä 17:ksi.

Edellä oli neljä maansisarta Krista Pärmäkosken johdolla. Normimatkojen maajoukkueen vakikalustoon kuuluva Riitta-Liisa Roponen keskittyi harjoitteluun kotipuolessa. MM- kisoissa riittänee töitä kuudellekin naiselle mukaan lukien LeKi:n ”Aikku”. Ampumahiihtopuolelta tulee ehkä täydennystä.

Maajoukkueen haastajaryhmän sprintteri Leena Nurmi joutui kesällä pahaan tautikierteeseen, joka katkaisi oikean harjoittelun pariksi kuukautta. Nyt Nurmi on päässyt jo kilpailunkin makuun. Lahden kansainvälisissä Scandinavia Cup kisoissa viikonvaihteessa hän hiihti vapaan sprintin sijalle 17. ollen suomalaisista 3. paras. Kympillä sijoitus oli 33.

– Lahden MM -radat ovat tavallista raskaammat, mutta molempina päivinä hiihtoni ja tuntemukseni olivat talven parasta. Kunto on menossa oikeaan suuntaan. Etenen kuitenkin jalat maassa. En vertaile hiihtoani toisiin vaan oma tunne on nyt tärkein.

Lempäälän Kiviahon poika Jussi Salo menetti kehnon hypyn takia mahdollisuuksiaan päästä yhdistetyn MM -joukkueeseen. Salo edustaa maastohiihdossa Kisaa, mutta yhdistetyssä Tampereen Pyrintöä.

Lahdessa katsastettiin myös nuorten MM -hiihtoihin. Yleisen sarjan kansainvälisellä kympillä LeKi:n Sanni Alatalo oli 61. ja Klaara Leponiemi 64. Neitoset olivat omassa sarjassaan N20 suomalaisista sijoilla 7-8, joten edustuspaikat ovat vielä mahdollisia. Seuraavat tilaisuus vallata maajoukkuepaikka on ensi viikonvaihteessa Jämillä Suomen cupin kilpailuissa. Ohjelmassa on henkilökohtaiset matkat sekä viestit, joihin myös LeKi osallistuu.

Tampereen Kaupissa kisattiin viikonvaihteessa sekä perinteisen normikilpailu että piirinmestaruussprintit. Vapaan kilpailuissa kisalaiset napsivat kolme voittoa. Arto Hakala oli lauantain perinteisen kilpailussa 45-vuotiaiden ylivoimainen. Yhtä ylivoimainen oli toinen sääksjärveläinen, mutta Viialan Viriä edustava Markus Välimäki 35-vuotiaiden kilpailussa. Siinä Kisan Samuli Kivistö oli 5. Jani Keto voitti yleisen sprintin, Hilla Niemelä oli 16 -vuotiaitten ykkönen. Kilpailun kolmas hävisi Hillalle vain 0,2 sekuntia.

20 -vuotiaiden kympillä Onni Rintala oli 5., Valtteri Niskanen 6. Nuorukaisten ero oli 3 sekuntia. Ikätoveri Henna Mettalo vahvisti asemiaan Hämeen nuorten naisten kärkikastissa – perinteisen normikilpailussa 5. ja sprintissä 4. 14 -vuotiaitten sprintissä LeKi:n Leevi Lampén nappasi piirinmestaruushopeaa jääden voitosta vain 0,1 sekuntia. Atte Urvanta oli 4. kun myös Hetta Niemelä. Muutamissa sarjoissa oli paljon osallistujia. Esimerkiksi 16 -vuotiaitten 8 kilometrille starttasi 26 poikaa, joista LeKi:n Samuel Suoniemi oli hienosti 10. Nuorempien sarjoissa kisalaiset hiihtivät mukavasti sijoille 1-6.

Teksti: Antero Korhonen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?