Palatkaamme päivään 9. lokakuuta vuonna 2008. Silloin kirjoitin L-VS:ssä otsikolla: Valitsemme lama-ajan valtuustoja. Kaksi vaalikautta on kulunut, ja tilanne on mennyt vain huonompaan suuntaan, ainakin eläkeläisillä ja sairailla. Eläkkeitten ostovoima on pienentynyt dramaattisesti. Sairaanhoitoon on kuukausien, jopa vuosien jonot, hyvä jos pääsee silloinkaan. Luonnollista poistumaa odotellaan ja sitä kautta säästöjä.
Tänä yhdeksän vuoden aikana lähes kaikki kansantaloudelle merkittävä teollisuus on joko myyty ulkomaille tai toiminta viety ulkomaille.
Silloin yhdeksän vuotta taaksepäin, kun kirjoitin juttua, päätin vetää sen esille jossain sopivassa vertailukohteessa ja muistuttaa kansalaisia asiasta sekä verrata, olisinko ollut silloinkin oikeassa vai menisikö ennusteeni pahasti metsään.
Oikeassa olin, vaikka mieluummin olisin ollut väärässä.
Kansantaloudellinen ja sitä myöten kuntatalouden tilanne on mennyt täysin kuralle, eikä tätä kurjuuden loppupäätä näy vieläkään. Mihinkään muuhun ei tunnu löytyvän rahaa kuin urheiluun.
Miljoonakaupalla on rahaa syydetty Sarapiston entiseen metsään hiihdon harrastamisen nimissä, se kun kuulemma parantaa sairaat ja tekee vanhoista ikinuoria. Kohta lopetetaan Himmi, ja seniorit sänkyineen kärrätään latujen varsille, raikkaaseen ja homevapaaseen ilmaan.
Juhlapuheissaan kunnan edustajat muistavat mainita, että kunta pyrkii toimimaan kuntalaisten edun mukaisesti ja tekemään päätökset läpinäkyvästi yhteistyössä kuntalaisten kanssa. Minulta ei kuitenkaan ole koskaan mielipidettäni kysytty, tuskin muiltakaan.
Käsittääkseni pyrkiminen ja teko ovat kaksi eri asiaa, joista kumpikaan ei vielä ole toteutunut, vaikka sitä pyrkimistä on harrastettu vuosikymmeniä. Pääasia tuntuu olevan pyrkiminen. Lopputulema onkin sitten eri juttu. Pitäisi myös tehdä, eikä aina vain pyrkiä.
Kysyin kunnan tekniseltä osastolta noin kuukausi taaksepäin, paljonko ovat Hakkarin urheilukeskuksen rakennuskustannukset Hopeasompa-kisoineen, mutta vakiintuneen tilanteen mukaan en ole vastausta saanut. Enkä ilmeisesti saa, mutta jos saan, niin onko se totuudenmukainen.
Laitan tässä kysymyksen kuntalaisille: Kumpi on tärkeämpi, inhimillisyys vai urheilu?
Palataan asiaan taas seuraavien kuntavaalien kynnyksellä ja muistellaan menneitä, mikäli priorisointi ei ole tehnyt tehtäväänsä.
Martti Lindroos
