Kisa pisti maalinsa lukkoon

Kuva: Harri Hedman
Christian Heljanko esitti menneen viikon peleissä loistavia otteita. Yhtä torjuntaa kehuttiin mediassa laajasti termillä ”skorpioni-torjunta”, kun Heljanko venytti liki toivottomasta tilanteesta takajalkansa kiekon tielle.

Kisa – TuTo 2 – 0, Hokki – Kisa 2 – 0, RoKi  – Kisa 1 – 4

Pelien henget: Taistelu Mestiksen pudotuspelipaikoista riehuu runkosarjan loppuhetkillä kuumaakin kuumempana. Lusikkansa pleijari-soppaan on laittanut myös Lempäälän Kisa, joka kokosi menneen viikon haastavista otteluista kuusi lisäpistettä. Kaikkien kolmen ottelun henkenä oli, että Kisan ajoittain kangerrellut puolustuspelaaminen tiivistyi ratkaisevalla tavalla. Kolmessa viimeisimmässä pelissä Kisalle on tehty keskiarvolla yksi maali per peli, kun se kauden aiemmissa otteluissa on  ollut luokkaa kolme per ottelu.
Kiitos oman maalin tilkkimisestä kuuluu aina koko joukkueelle, mutta maalivahti Christian Heljankon maagisia otteita on jälleen kerran kiitettävä isoin kirjaimin.

Kuuselan mietteet: – Heljanko on ollut loistavassa vireessä. Myös esimerkiksi nuoret pakkimme Niclas Almari ja Valtteri Ilomäki ovat pelanneet miehekkäästi. He menevät rohkeasti väleihin ja taistelevat minun silmääni miellyttävällä asenteella, kiitteli valmentaja Miikka Kuusela muutamaa puolustuksen avainhahmoa.
– Kajaanissakin pelin ensimmäinen osuma syntyi ihan pelin lopussa pomppimalla ties kuinka monen pelaajan kautta, harmitteli Kuusela, sillä myös Kajaanissa Kisalla oli oivat saumat lisäpinnoihin.

Sankarit: TuTo-pelin kisalaisnimi oli totta kai molari-Heljanko, mutta nuori hyökkääjä Jere Helenius oli myös mahtivireessä, hän teki maalin ja esitti alivoimalla muutaman todellisen uhrautumisheittäytymisen. Hokki-ottelussa Niclas Lucenius jahtasi ahnaimmin lempääläisistä maalia, jonka hän teki vasta Rovaniemellä. RoKin kaadon suurin sankari oli hyökkääjä Tuomas Koskinen saldolla kaksi maalia ja syöttö. Koskisen loppuhetkein osumat lopettivat lappilaisten kirin.

Juujärvi palasi valmennustöihin: Kisaa kahdella edelllisellä kaudella luotsanuut Juha Juujärvi on toiminut alkakauden ajan tv-kommentaattorina, mutta kutsu kävi vaihtoaitioon haalarihommiin, kun RoKi haki itselleen uutta luotsia. Juujärven missio Lapissa on, että RoKi säilyttäisi paikkansa Mestiksessä. Joukkue on sarjajumbona ja RoKin kausi huipentuu varmuudella karsintasarjaan.
– Tänään hävisimme hyvälle joukkueelle. Omassa tekemisessä olemme panostaneet puolustuspelin parantamiseen, sanaili Juujärvi Rovaniemen ottelun jälkeen.

Mitä seuraavaksi?: Kisalla on jäljellä kolme peliä. Se kohtaa perjantaina 3. maaliskuuta Hakkarissa Hokin, seuraavana päivänä Keuruulla KeuPaHT:n ja 11. maaliskuuta runkosarja huipentuu Kisan ja JyP Akatemian kohtaamiseen. Loppuohjelma ei siis ole paperilla katsottuna mahdoton, mutta jäällähän pelit aina ratkotaan.

 

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?