Perheenäiti kirjoitti Lempääläiset-ryhmässä pettymyksestään, kun kaupasta ostettujen kanansiipien päivämäärä olikin jo mennyt umpeen. Kirjoitus sai kymmenet ja taas kymmenet ihmiset haukkumaan perheenäidin, pilkkaamaan häntä ja osoittamaan, kuinka typerä perheenäiti heidän mielestään oli.
Ehkä ala-arvoisin vastaus naiselle oli toisen naisen postaama kuva nälkäänäkevistä kehitysmaan lapsista, alla teksti, että mietihän nyt vähän, miten suuria sinun ongelmasi ovat heidän ongelmiinsa verrattuna. Olen vuorenvarma, ettei kuvan lähettänyt nuori nainen ole tehnyt päivääkään kehitysyhteistyötä. Muuten hän ei käyttäisi hyväkseen nälkäänäkevien lasten kuvaa mitätöidäkseen toista ihmistä.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun kyseisessä ryhmässä on nokiteltu, pilkattu ja ivattu ihmisiä suuren ihmisjoukon voimin. Hampaisiin ovat joutuneet niin eläinlääkärit kuin maahanmuuttajien puolustajatkin.
Rauhallinen perheenäidin neuvominen ja hänen pettymyksensä hyväksyminen olisivat varmasti johtaneet toisenlaiseen lopputulokseen kuin siihen, että äiti lähti koko ryhmästä pois. Voin vain kuvitella, miten surullinen ilta tuossa kodissa on vietetty. Varmasti myös pienet lapset ovat huomanneet äidin surun. Kumppanilla on todennäköisesti ollut iso työ lohduttaa naista. Vihapuhe ei siis vaikuta ainoastaan siihen, ketä vastaan hyökätään, vaan myös heidän läheisiinsä ja myös lapsiin, kaikista viattomimpiin.
Miltä sinusta tuntuisi, kun sinua vastaan hyökkäisi iso joukko ihmisiä, jotka haukkuisivat sinut maanrakoon vain muutaman lauseen vuoksi? Eikö olisikin vaikea nousta sen jälkeisenä aamuna sängystä ylös, eikö olisi vaikeaa keskittyä päivän askareisiin, tervehtiä naapuria ja laittaa perheelle ruokaa? Miten me voimme panna toisen tällaiseen tilanteeseen, kestämään tuon kaiken?
Tarve osoittaa toinen typeräksi ja vähäpätöiseksi on suomalaisten helmasynti. Jotakin mielihyvää me siitä selvästi saamme, kun siihen jatkuvasti syyllistymme.
Annika Eronen
