Uusi tulokas suomalaisella pelikentällä

Archery Tagissa pelikenttä on jaettu kahteen puoleen. Esteiden takana on hyvä suojautua ja ampua toista. Kuva: Antti Raunio

Tiistain 30. toukokuuta Myllyrannassa kävelleet varmasti muutaman kerran hieraisivat silmiään. Puiston nurmella nimittäin lentelivät isot valkopäiset nuolet ja ihmisillä käsissä oli jousipyssyt. Kyseessä oli Suomeen tuoreesti rantautunut urheilulaji nimeltään Archery Tag.

Archery Tag on jousiammunnasta kehitetty turvallinen urheilulaji, jossa kaksi joukkuetta yrittävät nuolilla osua toisiinsa. Laji kehitettiin alun perin Yhdysvalloissa kuusi vuotta sitten. Lajia Lempäälässä esitelleet yritykset Grr8t Sports ja Sported Finland ovat ensimmäisten joukossa tuomassa lajia esille myös Suomessa, tänne laji rantautui vasta tämän vuoden alussa.

– Lajin ajatuksena on saada ihmisiä innostumaan jousiammunnasta. Archery Tag perustuu siihen, miten ampua toista jousipyssyllä turvallisesti, kertoo Sported Finlandin Henri Kautiala.

Archery Tagissa pelaajilla on maskit, jotka suojaavat pääosumilta. Nuolien pää on iso, valkoinen ja pehmeä, jotta osuman sattuessa päähän ei synny vammoja. Ennen jokaista pelisessiota uusille pelureille pidetään tekniikkaopetus, jotta ampuminen sujuisi turvallisesti.

Nuoli on pehmeä, jotta ampuminen on turvallista. Henrietta Varhin mukaan ampuminen on helppoa kevyen nuolen ansiosta. Kuva: Antti Raunio

Ajatuksena on, että rajatulla pelialueella pelaavat joukkueet joko saavat pisteitä osumalla vastapuolen pelaajaan, tai osumasta putoaa pois ja häviäjä on se, jolta loppuvat ensin pelaajat. Kentällä on keskellä kuuden metrin pituinen turva-alue, joka mahdollistaa ampumisen turvallisen välimatkan päästä.

Pelaajat voivat piilotella pelikentällä suojaesteiden takana ja ampua suojasta. Yhden pelin keston voi määritellä itse, mutta viisi minuuttia on normaali aika. Peliä pystyy myös varioimaan hyvin vapaasti, ja näin säilyttää mielenkiinnon tunnin pelisessiossa.

– Suojaesteet voi esimerkiksi kaataa poikittain. Peliin voidaan myös lisätä pistetauluja, tai muokata pelialueen kokoa, Kautiala visioi.

Laji on hyvin aktiivinen ja hiki irtoaa varmasti, kun pyrähtelee piiloon vaaralliselta ampuma-alueelta tai syöksyy ottamaan vapaan nuolen itselleen.

Myllyranta on ihanteellinen paikka Archery Tagille: tasainen ja laaja nurmialue, jossa hyvä näkyvyys. Kuva: Antti Raunio

Peli vetää mukaansa

Myllyrannassa uuden pelin viehättävyyttä oli tullut kokeilemaan Lempäälä Sportin salibandypelaajia sekä muutama innokas, jotka olivat tulleet testaamaan uutuutta. Henrietta Varhi piti vihkiytymistä uuteen lajiin positiivisena.

– Archery Tagin jousipyssyllä ampuminen on melko samanlaista kuin oikealla ampuminen. Nuoli oli kevyt, ja ampuminen oli helppoa. Tämä oli oikein hauskaa, ja pelaisin kyllä uudestaan, Varhi tuumi.

Lajin facebookin kautta huomannut, ja yrityksensä tarjontaan lisännyt Grr8t Sportsin Turkka Mäkinen on ollut tyytyväinen lajin saamaan vastaanottoon.

– Negatiivista ei ole vielä kuulunut. Etenkin nuoriin tämä uppoaa.

Mutta onko vauhdikkaasta lajista uudeksi hittilajiksi tai ilmiöksi, jota pelataan pian jokaisessa puistossa? Se nähdään sitten, kun laji on saatu kunnolla juurrutettua Suomeen.

– Kesällä meillä on beach-kiertue uimarannoilla. Kouluissa yritämme tehdä lajia tunnetuksi, myös esimerkiksi polttareihin peliä voi tilata. Ajan kuluessa tavoitteena olisi saada oma lajiliitto ja joukkueita kasaan, Henri Kautiala pohtii.

Uutena kokemuksena laji ainakin oli pelaajille mieluinen.

– Saalistusvietti heräsi, kun jousipyssyn kanssa liikkui! Varmasti sujuisi vielä paremmin, kun oppisi pelin salat kunnolla. Silloin pelaaminenkin olisi erilaista, nyt meni vielä totuttelussa, tuumi mielenkiinnosta kokeilemaan tullut Juho Pitkänen.

TIETOLAATIKKO:

Archery Tagin säännöt pähkinäkuoressa:

– Kaksi joukkuetta, henkilömäärää ei määritelty

– Pelitavat: osumasta vastustajaan piste, eniten pisteitä voittaa. Toinen tapa, että osumasta putoaa pois.

– Peliä voi varioida, esimerkiksi pistetauluun osumalla saa pisteitä, tai nuolesta kopin saamalla saa pisteitä.

– Pelaajilla maskit, nuolet pehmustettuja

– Pelialue rajattu, keskellä kuuden metrin turva-alue, jossa olevaa ei saa ampua

– Nuolen osuma mihin tahansa lasketaan, mutta maan kautta pomppuja ei oteta laskuihin

– Pelipaikaksi sopii esimerkiksi tasainen ruohikko tai sisäliikuntatila

Archery Tagin jousella ampuminen muistuttaa tekniikaltaan jousiammuntaa. Juho Pitkänen käyttää suojaestettä hyväkseen. Kuva: Antti Raunio

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?