Kahlaajat jo syysmuutolla

Pikkulokki palasi Ahtialanjärvelle – valkoposkihanhi yritti pesintää

Kaunis, mustapäinen pikkulokki palasi tänä kesänä pesimään Ahtialanjärven Lokkisaaressa. Pikkulokki pyydystelee pikkukaloja ja järven yllä lentäviä hyönteisiä. Kuva: Timo Palomäki

Lempäälän Ahtialanjärveltä kuului mukavia uutisia, kun Lokkisaaren työmyyrät kertoivat pikkulokin, lokkiemme kaunottaren palanneen taas pesimään muutamien vuosien tauon jälkeen.

Edellisen kerran pikkulokki pesi Lokkisaaressa vuonna 2010, jolloin varikset ja kärppä tuhosivat koko yhdyskunnan poikastuoton.

Pikkulokilla todettiin vuonna 2012 Akaan vaneritehtaan katoilla 38 parin pesimäkolonia, mikä lienee lajilla ensimmäinen tapaus maailmassa. Lokkilintujen siirtyminen yleisesti kattopesijöiksi kuvastaa minkkiongelman laajuutta rannoilla.

Ahtialanjärvellä todettiin tänä kesänä myös ensimmäinen onnistunut kurjen pesintä. Laulujoutsenella on kuusi poikasta perässään ja kanadanhanhen kahdessa poikueessa on ollut seitsemän poikasta kummassakin.

Valkoposkihanhi yritti pesiä Lokkisaaressa, mutta ehkä merikotkan saalistuksen vuoksi ”valkkari” totesi paikan turvattomaksi pesinnälle. Viime kesänä valkoposkihanhi pesi Näsijärvellä, Pyhäjärvellä, Kulovedellä ja Pälkäneellä.

Punasotka pesii jälleen Lokkisaaressa suojapaikkojen ja pesälaatikoiden turvin. Punasotka on katoamassa maassa, ja Lokkisaari on avainasemassa erittäin uhanalaisen punasotkakannan säilymisessä. Tälläkin naaraalla on enää kaksi poikasta perässään. Kuva: Timo Palomäki.

Ensimmäinen punasotkapoikue, naaras ja seitsemän untuvikkoa havaittiin Lokkisaaressa 8. kesäkuuta. Lokkisaaresta suojapaikkoineen ja laatikkopesineen on muodostunut todellinen turvapaikka Pirkanmaaltakin katoamassa olevalle punasotkalle. Laji on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi ja jolla on erittäin suuri uhka hävitä lähitulevaisuudessa. Punasotkan metsästys riistalajina koko maassa on täysin kestämätöntä. Tilanne on sama tukkasotkalla.

Silkkiuikku pesii yleisenä Lempäälän-Vesilahden ravinteikkailla rannoilla ja lintujärvillä. Ahtilanjärvellä pesi ennätykselliset 51 silkkuikkuparia. Viiruisilla poikasilla on hauska tapa kiivetä emon selkään lepäämään. Kuva Timo Palomäki

Silkkiuikkuja pesi ennätykselliset 51 paria Ahtialanjärvellä. Silkkuikku on yleinen sukeltelija Lempäälän ja Vesilahden ravinteikkailla vesillä ja lintujärvillä. Emoilla on hauska tapa kuljettaa viiruisia untuvikkojaan selässään.

Vaikka kesä on kauneimmillaan, monet kahlaajat ovat jo lähteneet syysmuutolle. Mustaviklonaarat ovat ensimmäisten lähtijöiden joukossa. Ritva ja Risto Mikkola havaitsivat Lapin aapasoilta palanneen mustaviklon 21. kesäkuuta Vesilahden Hinsalansaaressa.

Mustaviklonaaraat ja kuovinaaraat jättävät poikueiden hoidon koiraiden työksi ja suuntaavat itse talvehtimisalueilleen, mustaviklo Länsi-Afrikkaan ja kuovit Länsi-Eurooppaan. Koiraat ja nuoret linnut seuraavat perässä heinä-elokuussa. Korkealta sinitaivaalta kuuluva ” kui-kui-kui” on kuovin hyvästijättö tältä kesältä.

Töyhtöhyypät ja suokukkokoiraat ovat myös ensimmäisten syysmuuttajien joukossa. Töyhtöhyyppien kerääntyminen jo kesäkuun alussa suuriksi vanhojen lintujen parviksi kertoo karulla tavalla pesintöjen epäonnistumisista.

Arktisia suo-, kuovi- ja pikkusirrejä palailee syysmuutollaan Lokkisaareen normaalisti heinäkuun alkupäivinä. Suurin Lokkisaaressa nähty heinäkuinen suosirrien syysmuuttoparvi käsitti yli 300 yksilöä.

 

Hannu Järvinen

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>