Ikäihmisten lihasvoima ja kuntoutusvaje

10.07.2017 10:39

Katselin TV:ssä aamuohjelmaa, haastateltavana oli Aalto yliopiston prof. Erkki Vauramo. Hän puhui vanhusten kuntovajeesta; kuinka vanhuspalveluiden kotihoidossa olevien vanhusten lihasvoimaan tulee kiinnittää huomiota jotta torjutaan laitoshoitoon sijoittuminen liian varhaisessa vaiheessa ja kuinka tätä kautta saadaan todelliset säästöt vanhustyössä aikaan. Tätä tutkitaan TÄYTYY hankkeen kautta joka on alkanut 1.12.2016.

Sanoma oli kovin tuttua: oman kuntamme vanhuspalveluissa synnytettiin jo v, 2000 kuntosalitoiminta, kutsumanimeltään muskelkraft, nimenomaan kotipalvelun asiakkaille. Toiminnan käytännön luojana oli lähihoitaja, erikoisliikunnanohjaaja Sirpa Nieminen. Toiminnassa lähtökohtana oli laatia asiakaskohtainen kunto-ohjelma kuntosalilaitteiden käyttöä ajatellen sekä kuljetuksien järjestäminen koti – Himminnaapuri välille. Muistan kun asiakkaat alkuun panivat toimintaan mukaan lähtemiselle vastaan. Kysyin, haluatteko jäädä sänkyyn laitojen sisään odottamaan kun joku ehtii vaippojanne vaihtamaan. Vastaus oli tietenkin ei.

Ja näin ymmärrettiin kuntosalitoiminnan lihasvoimaa vahvistavan merkityksen mielekkyys. Samalla kotipalveluhenkilöstöä opetettiin ja kehotettiin kotikäyntien aikana vetämään pieniä tuolijumppahetkiä kuntosalitoiminnan tueksi. En tiedä miten tänä päivänä työ jatkuu ja on kehittynyt. Kehottaisin kuitenkin avaamaan internetistä kohdan Erkki Vauramo, Täytyy hanke ja sieltä lukemaan PowerPoint esityksen.

Tällä hetkellä pohdin ikäihmisten ryhmää, joka alkaa tuntea rajoitteita liikkumisessaan. Miten ennaltaehkäisevä työ kohtaa tämän ryhmän joka on lähellä palveluihin hakeutumista liikkumisvaikeuksiensa vuoksi?

Puhumme ennaltaehkäisevästä työstä. Sitä tehdään Lempäälässä enemmän kuin monessa muussa kunnassa mutta kuinka se on kunnassamme koordinoitua ja ohjattua ? Hakeudutaanko tuolijumppaan ja muihin kuntoryhmiin satunnaisesti ja kuinka paljon on heitä jotka jäävät kotiin odottamaan kunnes joku heidät löytää ?

Tässä kysymys, jota itse aion seurata toimiessani sivistyslautakunnan jäsenenä.

Maikki Hämäläinen – Ylikahri

sosiaalineuvos