Aliina Luosa akrobatiavoimistelun nuorten EM-kilpailuissa

Aliina Luosa (alhaalla) ja Silja Halme onnistuivat hienosti Puolassa pidetyissä akrobatiavoimistelun nuorten EM-kisoissa. Kuva: Mari Luosa

Sääksjärveläinen Aliina Luosa osallistui parinsa Silja Halmeen kanssa Puolassa pidettyihin akrobatiavoimistelun junioreiden EM-kilpailuihin. 12–18-vuotiaiden parien sarjassa kaksikko oli sijalla 19, mikä ei riittänyt finaaliin asti.

– Isoissa arvokisoissa on aina jännitystä, mutta onnistuimme mielestäni todella hyvin. Heitto-ohjelman lopussa tajusin, että tämä loppuu pian, ja pystyin oikein nauttimaan kunnolla viimeisistä hetkistä kisa-areenalla, Luosa muistelee tyytyväisenä.

17-vuotias Luosa ja 14-vuotias pirkkalalainen Halme ovat olleet jo useamman vuoden parina. Vuosien kova harjoittelu toi palkintona arvokisapaikan. EM-kisat olivat heille toiset, ensi esiintyminen oli vuonna 2015.

– Olimme SM-kisoissa toisia, mikä oikeutti EM-kisapaikkaan. Puolassa oli huikea tunnelma, katsojia oli todella paljon, myös suomalaisia, ja saimme valtavasti kannustusta, järjestelyitä kehunut Luosa kertoo.

Puolan Rzeszowissa 13.–15. lokakuuta pidetyissä kisoissa oli mukana kolme suomalaiskaksikkoa ja yksi -kolmikko eri sarjoissa. Luosan ja Halmeen sijoitus oli suomalaisista paras.

– Meillä on erikseen nosto- ja heitto-ohjelmat. Etenkin heitot olivat korkeita ja hyviä, sen tunsi jo kisan aikana.

– Harjoittelemme noin 18 tuntia viikossa, aina kolme tuntia kerrallaan. Jatko on vielä ensi vuoden osalta auki, mutta mahdun yhä mukaan samaan sarjaan 2018, Tampereen Voimistelijoita edustava Luosa suunnittelee.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?