Loiskeelle kirpaiseva kotitappio

Loiskeen Markus Sairialalla ja maalivahti Lari Kotilaisella oli täysi työ pitää Zenith-pelaajat poissa maalipaikoista. Kuva: Antti Raunio

Futsalin ykkösdivisioonan häntäpää on äärimmäisen tasainen. Sarjasta putoaa kaksi joukkuetta, yksi putoamisuhan alla rimpuilevista on Sääksjärven Loiske, joka koki kirpaisevan kotitappion Myllypuron Zenithille lukemin 2 – 5 (1-1). Kirvelevyyttä lisää se, että ennen keskinäistä kamppailua Zenithin pinnasarake näytti nollaa.
– Surkeaa, tiivisti Loiskeen valmentaja Aki Lehtinen Zenith-pelin ja koko Loiskeen alkukauden.
– Itsetunto joukkueessa on alhaalla, treenit eivät pyöri kunnolla, kun väkeä on paljon niistä poissa. Kentälliset vaihtuvat joka peliin eli nyt kaivataan nopeasti ensiksi hengen nostatusta ja sen myötä pelin paranemista, tuskitteli Aki Lehtinen.
Loiske antaa urheilullisella puolella kovasti muille etumatkaa, sillä suurin osa ykkösdivarin joukkueista harjoittelee useamman kerran viikossa. Pelaajien sitoutumisaste ei ole toivotulla tasolla, poisjääntejä sekä peleistä että treeneistä on paljon.
Zenith-ottelu oli pitkään tasainen, ottelu eteni 1 – 1-lukemissa aina 33. minuutilla asti, kunnes Loiskeestakin parin vuoden takaa tuttu pelaaja eli Jesse Kyrkkö sijoitti 2 – 1-johtomaalin Zenithille pienestä kulmasta. Viime minuuteilla pääkaupunkilaiset kaunistelivat lukemia. Loiskeesta maaliin osui ainoastaan konkari Markus Sairiala, jonka varassa Loiskeen pelaaminen pitkälti lepää.
– Nyt on miettimisen paikka, kuinka saadaan homma paranemaan, mutta kausi on pitkä, eikä luovuttamisen mentaliteettia ole, lataa Aki Lehtinen henkeä jatkoon.
Loiskeella on edessä peleistä vapaa viikonloppu, seuraava vastus on sarjakakkonen Joutsa vieraissa.

Kuva: Loiskeen kotisivut
Markus Sairiala teki joukkueelleen kakais maalia, jotka eivät riittäneet voittoon Loiskeen kokiessa harmillisen 2 – 5-tappion helsinkiläisseura Zenithille.

Loiske ja Topi Viinamäki eivät onnistuneet lihottamaan pistepussiaan Zenith-ottelussa. Kuva: Antti Raunio

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>