Tunnustan. En ole koskaan ollut kummitusjunassa silmät auki. Niinpä en todellakaan ole kohderyhmää millekään muutama viikko sitten pinnalla olleelle halloween-ällöilylle. Hämähäkit saavat aikaan puistatuksia selkäpiissä ja verenvuoto vie tältä naiselta tajun kankaalle. Olen siis onnellinen, kun kauppojen kauhuhyllyt vaihtuvat tonttuosastoon. Joulupukkia en onneksi enää pelkää.
Kauhu kiehtoo vuosi vuodelta enemmän ja ilmiöön ovat tarttuneet muun muassa Särkänniemi ja Linnanmäki. Karmiva karnevaali ja iik!week toivat zombihyökkäykset huvipuistoihin. Helsinkiin entisen Marian sairaalan tiloihin on avattu Suomen ensimmäinen livekauhuelämystalo, After Dark Helsinki.
Kauhutalon sivuilla mainitaan Motelli-kauhuelämyksen kohdalla muun muassa näin: ”Kielletty alle 18-vuotiailta. Elämys on tarkoitettu ainoastaan aikuisille. Siihen saattaa sisältyä järkyttäviä kohtauksia, voimakasta kielenkäyttöä, näyteltyä väkivaltaa, henkistä, sanallista ja fyysistä väkivaltaa, seksuaalista sisältöä, koskemista, huutamista, kovia ääniä, ahtaita tiloja, pimeyttä, savua, valoja, voimakkaita hajuja, fyysistä kontaktia, sitomista, ryömimistä ja kastelemista.” Hinta kaikesta tästä on 42 euroa.
On varmasti tarpeetonta sanoa, että minua ei siihen paikkaan saisi suurellakaan rahalla. Siitä huolimatta ymmärrän jotenkin heitä, jotka kauhutaloon astelevat. Elämykset ovat nimittäin päivän sana. Toiset vain hakevat niitä hiuksianostattavista kauhutaloista, kun toisille riittää matka pimeään alakertaan.
Kauhu ei ole ainoa tunne, josta maksetaan. Joogaretriitti saaristossa, huskysafari Lapissa tai pakohuonepeli Tampereella ajavat saman asian. Mitään käsissä pideltävää niistä ei saa mukaansa, muutamaa koirankarvaa lukuunottamatta, mutta silti elämyspalvelut kasvattavat suosiotaan vuosi vuodelta.
Siitä autuaasta hetkestä, jolloin ei muista tiskivuorta, pesemättömiä pyykkejä tai Wilmassa kummittelevaa kihomatotiedotetta voi kyllä vähän maksaakin. Varmaa on myös se, että kauhutalossa seikkaillessa tai intensiivisesti pakohuonepeliin keskittyessä eivät pujahda työasiat mieleen.
Tavarantäyteisessä maailmassa käänne aineettomiin elämyksiin ja lahjoihin on piristävä. Luin juuri perheestä, joka oli antanut vuoden ajan aineettomia lahjoja sekä toisilleen että esimerkiksi kaverisynttärilahjoiksi. Lahjat olivat olleet menestys, mutta niiden järjestelyt olivat vaatineet enemmän aikaa ja toisinaan myös rahaa. Piti siis panostaa.
Kun aina on kiire, on paras lahja aika. Sitä löytyy legojen ja kirjojen lisäksi meidän perheen pukinkontista. Mutta kauhutalot jäävät edelleen rohkeammille.
