Aino-Kaisa Saarinen täytti helmikuun ensimmäinen päivä 39 vuotta. Uran pituus on kunnioitettava, mutta karvalakki nousee päästä entistä korkeammalle, kun katsoo Saarisen saavutuksia.
Olympialaisista ”Aikku” Saarinen on tuonut tuliaisina peräti viisi mitalia. Torinossa 2006 tuli pronssia parisprintistä. Vancouverissa 2010 puolestaan pronssia 30 kilometrin perinteisen kisasta ja viestistä. Sotshi neljä vuotta sitten oli jymypaukku: kaksi hopeaa, parisprintistä ja viestistä.
Se tekee Saarisesta koko 2000-luvun menestyneimmän olympiaurheilijan!
– Kuulostaa aika uskomattomalta, että se olen juuri minä hiihtänyt niin monta mitalia ja eniten suomalaisista. En osaa edes ajatella asiaa siitä näkökulmasta, eikä mielestäni tarvitsekaan, Saarinen tuumi ennen olympialaisissa Vantaan SM-kisoissa, jossa L-VS tapasi hiihtotähden.
Etelä-Korean Pyeongchangissa helmikuun 9. päivä alkaen Saarinen osallistuu neljänsiin olympialaisiinsa. Hänellä on mahdollisuus uskomattomaan saavutuksen aivan maailmanlaajuisesti: kasvattaa mitaliputkea 12 vuoteen eli neljiin peräkkäisiin olympialaisiin. Sama mahdollisuus Etelä-Koreassa on jääkiekkoilija Lasse Kukkosella.
Mitali aina tavoitteena
Saarinen on aina osannut ajoittaa kuntonsa juuri arvokisoihin, etenkin olympialaisissa hänen kunnonajoituskykynsä on jo käsite. Myös tällä kertaa tavoitteet ovat korkealla, ja kunto noususuunnassa.
– Olympialaiset on aina se kruunu neljän vuoden välein, olen ajatellut uraani aina olympiadeittain. Olen olympialaisiin aina mitalinkiilto silmissä lähtenyt, niin nytkin. Se on ollut vähimmäistavoite.
Huippukunto on pilkistellyt lupaavasti ennen Etelä-Korean isoja kisoja. Yhdistelmäkilpailun SM-kulta tammikuussa Vantaalla oli kova huomautus mitalikahveja jo muualle jakamassa olleille asiantuntijoille. Valmistautumisen Saarinen teki perinteisesti: Hän kisasi SM-hiihtojen jälkeen vielä muutaman kerran Maailmancupissa, minkä jälkeen suuntasi valmistautumisleirille.
– Siellähän ei enää tehdä mitään ihmeitä, rauhoitutaan ja tehdään muutama hyvä harjoitus. Laitetaan viimeiset palat kohdilleen, jotta ollaan valmiina tekemään tulosta, Saarinen puhuu.
Etelä-Korean laduista Saarisella ei vielä ollut paljoakaan tietoa ennen kisapaikalle saapumista
– Sen tiesin jo etukäteen, että siellä on hyviä vuorohiihtonousuja, jotka sopivat minulle. Ladut ovat varmasti raskaat, vielä en ole helpoilla olympialaduilla hiihtänyt.
– Ei ole itseisarvo tuntea latuja ennestään läpikotaisin. Sotshissa en ollut ennen käynyt, ja Vancouverissa vain pikavisiitillä.
Kun Saariselta kysyy juuri olympialaisten merkityksestä, huomaa kuinka suuri asia ne ovat.
– Suuri unelma: ne ovat jotain spesiaalia urheilijan uralla, ihan eri asia vielä kuin MM-kisat. Ne ovat kisat, jonne urheilija todella haluaa, minä ainakin, ja haluaa juuri siellä menestyä.
– Samalla olympialaiset ovat äärimmäisen tiukka paikka, paineet ovat hirveät. Kuitenkin olympialaisissa oleminen on hirveän ihanaa, Saarinen venyttää hirveän-sanaa hymy suupielillä.
Tytär Amanda henkireikä
Olympiakausi on urheilijoille poikkeuksellisen raskas. Tärkeää Saariselle on ollut etenkin tytär Amandan näkeminen aina kuin mahdollista.
– Aika paljon videopuheluita teemme Amandan kanssa, kun olen maailmalla. Tuntui, että etenkin jouluna oikein elin ja hengitin häntä, ja hänkin minua, Saarinen kertoo.
Etelä-Korean on suurella todennäköisyydellä Saarisen viimeiset viiden renkaan kilpailut. Saarinen on oiva esimerkki, kuinka kropasta revitään kaikki irti: Tämä on hänelle 20. kausi maailmancupissa. Hän toivookin, että jatkossa huippu-urheilu-urat olisivat aiempaa pidempiä.
– Niistä vähistä urheilijoista, jotka aivan huipulle murtautuvat, täytyy pitää todella hyvää huolta. Kun joku sinne pääsee, hänet pitäisi saada siellä myös pidettyä. Terveydenhuoltoon ja muuhun pitää satsata, että voitaisiin tehdä sitä mahdollisimman pitkään. Suomalaiselle urheilulle saataisiin silloin paremmin rahalle vastinetta ja tehot irti järjestelmästä, Saarinen teesittää.
Lempäälässä Saarinen pyrkii vierailemaan silloin, kun kisakiireiltään ehtii. Suosikkipaikakseen hän mainitsee hiihtopätkän Hakkarin urheilukentältä Kuljun suuntaan.
– Nyt täytyy oikein miettiä… Viimeksi taisimme elokuussa käydä Lempäälässä. Syksy on aina kiirettä alkavien leiritysten vuoksi, kauden aikana kotona on vain niin lyhyitä pätkiä, että matkustaa ei oikein jaksa.
No koska latujen sankari sitten lopettaa?
– En itsekään tiedä tilannetta. Hiihdetään tämä kausi, ja katsotaan mitä tuleman pitää kaikessa rauhassa. Ehkä olen kuin Jari Litmanen, enkä lopeta koskaan, hymyilevä olympiatoivo miettii.
