Jenni Hiirikoski kipparoi Suomen naisleijonat olympiapronssille

Jenni Hiirikoski on nyt kaksinkertainen olympiamitalisti. Etelä-Koreassa hän toimi Suomen kapteenina. Kuva: Jääkiekkoliitto

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue voitti Pyeongchangin olympialaisissa pronssia, ja joukkueen kapteenina oli lempääläinen Jenni Hiirikoski. Suomi kaatoi keskiviikkona pronssiottelussa OAR:n eli Olympiaurheilijat Venäjältä maalein 3-2, ja kasvatti Suomen kokonaismitalisaldon neljään.

Suomi pelasi vahvan turnauksen, ja kapteenina pelannut puolustaja Hiirikoski kantoi suurta vastuuta ja pelasi todella paljon läpi turnauksen.

– Pelasimme loistavan turnauksen! Olimme ennen kaikkea yhtenäisiä ja päämärätietoisia. Osaamme kyllä juhlia tätä saavutusta ja nauttia toistemme seurasta, Hiirikoski tunnelmoi iloisena Yleisradiolle päätössummerin jälkeen.

Hiirikoskella ja Suomella oli voitonnälkää, koska neljä vuotta sitten Sotshin kisoissa Suomen turnaus päättyi jo puolivälierissä. Naisleijonat palasivat mitaleille kahdeksan vuoden tauon jälkeen, viimeksi pronssia suomalaisten kaulaan ripustettiin Vancouverissa 2010, jolloin Hiirikoski oli myös mukana.

– Olin henkilökohtaisesti odottanut kahdeksan vuotta, että pääsin pelaamaan tästä mitalista. Sotshi toi lisävoimaa. Kiitos kaikille tukijoukoille, Hiirikoski kiitti saavutuksen mahdollistajia Yleisradion haastattelussa.

Hiirikoski valittiin turnauksen parhaaksi puolustajaksi sekä tähdistökentälliseen. Hän summasi olympialaisissa tehot 0+2.

Muokattu 23.2.2018 klo. 8.05. Lisätty tiedot Hiirikosken valinnoista parhaaksi puolustajaksi ja tähdistökenttään.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>