Himmin juhlasaliin oli järjestetty kuuntelutilaisuus omaisille, jossa kerrottiin hyvinvointilautakunnan päätös tehostetun palveluasumisen maksuista. Tilaisuuden luonne nostatti syvän pahan mielen ellei ihan raivoa.
Kunnassamme on strategia, jossa painotetaan kuntalaisten kuulemista ja kaikentasoista mukaan ottamista asioitten valmisteluun. Missä kuntalaisen ääni oli tämän asian valmistelussa? Ollaan kuitenkin suuren ja periaatteellisen muutosprosessin edessä, ja nyt oli kyse tehostetun palveluasumisen maksuista, jotka ovat aivan erilaiset kuin, mitä nyt voimassaolevat laitosmaksut ovat.
Myös seniorineuvoston kuuleminen oli sivuutettu, vaikka kuntalaki velvoittaa neuvoston kuulemista ikäihmisiin liittyvässä päätöksenteossa.
Sormeni osoittaa vastuussa olevaa hallintokunnan johtoa sekä hyvinvointilautakuntaa. Asia olisi pitänyt laittaa kokouksessa pöydälle ja lähettää lausuntokierrokselle. Se olisi ollut strategiamme mukaista toimintaa.
Nyt valmiit päätökset lyötiin pöytään. Monelle läsnäolijalle nousi huoli rahojen riittävyydestä sekä toisen puolison kotona elämisen edellytyksistä. Onko syytä huoleen vai ei, sitä on vaikea sanoa, mutta ainakin ennen päätöksentekoa käydyillä keskusteluilla tällaiset huolet olisivat saaneet vastauksensa.
Toinen iso asia oli jaksohoitopaikkojen vähentäminen, joka nousi yleisökysymyksen kautta keskusteluun.
Jaksopaikat ovat olleet Lempäälän vanhuspalveluiden kulmakivi vuodesta 1990 alkaen. Geriatrisessa yksikössä niitä on ollut 16 ja muistiosastolla aikanaan 10. Nyt luvut ovat kahdeksan ja neljä. Perustelut asialle olivat, että jonot Himmiin ovat niin pitkät.
Kysyn: luuletteko päättäjät ja valmistelijat, että Lempäälän vanhustyön paikkapula korjataan ottamalla pitkäaikaiseen asumiskäyttöön jaksopaikkoja? Eikö pitkäjänteisessä kehittämistyössä pitäisi etsiä kestävämpiä ratkaisuja kysymyksen hoitamiseen?
Olen heittänyt ajatuksen kentälle neuvotteluista Sirkkavuoren kanssa. Jokaisen rakentuvan vuokratalon ensimmäinen kerros rakennettaisiin ns. palveluasuntopisteeksi yhteisine olo- ja ruokailutiloineen. Muuten asukkailla olisi oma asunto.
Jaksohoitopaikat ovat olleet omaishoitajille tärkeä kotihoidon tuki. Säännöllisesti toistuvien kuntoutus-jaksohoitojen kautta omaishoitaja on voinut miettiä oman elämänsä elämistä ja vaikkapa unentarpeensa hoitamista tänä aikana. Palvelumuodosta olen vielä eläkkeellä ollessanikin saanut monet kiitokset omaishoitajilta.
Jaksopaikkojen kautta on tuettu kuukaudessa maksimissaan 56 kotihoidon asiakasta. Se on tuntunut jo kotihoidon henkilökunnan työssäkin.
Mitä tapahtuu, kun jaksohoidon paikat vähenevät radikaalisti ja samalla paikkojen käyttötarkoitus muuttuu omaishoitajien vapaapäiviä hoitavaksi palveluksi?
Tällä hetkellä kotihoidon palvelutarpeessa olevat asiakkaat huononevat ja määrä kasvaa. Ollaan jaksamisen äärirajoilla.
Omaishoitaja on kotona 24 h/vrk kuukaudet ja vuodet läpeensä. Kotihoitaja vain käy. Pohditteko päättäjät omaishoitajan jaksamista päätöstä tehdessänne ja sitä, mitä väsymystilanteen ääritilanteessa omaishoitaja tekee; vie hoidettavan terveyskeskukseen? Siellä paikat väkisinkin täyttyvät. Miettikää asiakasmääriä, joita nyt jaksohoidossa on hoidettu.
Mitä sitten tapahtuu, kun terveyskeskus on täynnä ja pitäisi ottaa vastaan Taysista jatkohoitoon valmis potilas? Ei ole paikkoja, ja niin kunta maksaa sakkopäiviä sairaanhoitopiirille jokaisesta sellaisesta päivästä, jolloin kunnan asukas Taysin osastolla joutuu odottamaan siirtoaan.
Päätöksen kautta kylvetään tuskaa ja huolta omaisille ja kunnalle lisäkustannuksia. Kuvio on harvinaisen yksinkertainen ymmärtää, jos vain vähääkään yrittää ajatella asian kokonaisuutta.
Vaikka päätökset on nyt jaksopaikkojen osalta tehty, ehkä kuitenkin jotain voitaisiin korjata jälkikäteen. Vetoan asiassa kunnan ylimpään johtajaan, jonka tiedän ajattelevaksi ja tuntevaksi ihmiseksi.
Olen miettinyt erään Suuren Ihmisen sanoja omassa tuskassaan: Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät.
Maikki Hämäläinen-Ylikahri
