Venäjällä 14. kesäkuuta alkavat jalkapallon MM-kisat on tänä vuonna maailman seuratuin ja suurin urheilutapahtuma. Suomalaisena penkkiurheilijana futiksen MM-mittelöiden seuraaminen on ollut muiden maiden taitureiden ihailua, kun oma maajoukkue ei kisapaikkaa koskaan ole itselleen saanut pelattua.
Oma MM-futiksen seuraamishistoriani alkaa vuodesta 1970, kun tuolloin 7-vuotiaaana katselin mustavalko-töllöstä finaalipeliä, missä Brasilia maagisen Pelen johdolla voitti mestaruuden, vaikka Italia riivasikin finaalissa tähtipelaajansa Luigi Rivan johdolla brassitaitureita. Tuosta hetkestä lukien oma suosikkini kansainvälisissä kekkereissä on ollut kahvi- ja sambamaa Brasilia.
Neljä vuotta myöhemmin 11-vuotiaalla tietoisuus ja innostuneisuus seurata pelejä oli jo paljon isompi. Vasta jälkikäteen olen ymmärtänyt, miten suuri poliittinen lataus oli isäntämaa Länsi-Saksan ja naapurinsa Itä-Saksan keskinäisessä kohtaamisessa. Yllätyksellisesti alkulohkon ottelun voitti ”harppi-Saksa” Jurgen Sparwasserin maalilla lukemin 1 – 0, mutta finaalipelin jälkeen kuitenkin juhlivat ”Wessit” eli Länsi-Saksa maalitykki Gerd Mullerin ja puolustajalegenda Franz Beckenbauerin johdolla.
Kisojen gloria perustuu pitkälti siihen, että ne ovat neljän vuoden välein. Inflaatiosta ja kyllästymisestä ei voida puhua monen muun urheilutapahtuman tapaan. Jokaisessa turnauksessa on ollut oma draamansa, kuten vaikkapa 1986, kun Argentiinan Diego Maradona teki kädellä ratkaisuosuman Englantia vastaan. Maradonahan lanseerasi nerokkaan ilmaisun tapahtumasta eli käsi ei ollut hänen, vaan se oli ”Jumalan käsi”.
Joskus on ollut vaikea tv- tai radioselostuksesta tunnnistaa kentällä olleita pelaajia. Maineikkaan, nykyään jo edesmenneen, tamperelaisselostaja Antero Karapalon kertomana Argentiinan joukkueessa 1980-luvulla pelasi laitapakki nimeltä ”Kusiukko” ja radioeetterin kuuluisimman mootoriturvan Raimo Häyrisen tykityksessä Kamerunissa pelasi herran nimeltä ”Ämbyy”. Kun ei näistä nimityksistä saanut tolkkua, oli asiaa pakko tutkia ja löytyihän hienoille lausumille kirjoitetut vastineet: Argentiinan Jose Luis Cuciuffo ja Kamerunin Emile M’Bouh. Taas siis inan sivistyi urheilun avulla.
Vuonna 1994 noin kuukautta ennen MM-kisoja Brasiliassa puhkesi maansuru, kun silloinen maan suurin hyökkääjätähti Romario ilmoitti jäävänsä pois kisajoukkueesta, kun hänen isänsä oli kidnapattu paikallisen mafian toimesta. Kun kyseinen pelaaja vetäytymispäätöksensä paikallisessa ”Urheiluruudussa” livelähetyksessä kertoi, käveli isä-Romario vartin kuluttua poliisilaitokselle vapaana miehenä. Edes paatuneimmatkaan gangsterit eivät halunneet romuttaa brassien kisasaumoja. Brasilia muuten kyseisestä turnauksessa voitti mestaruuden ja turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittiin: yllätys-yllätys Romario.
Samojen kisojen jälkimaininki oli tyly, sillä pahasti alisuorittaneen Kolumbian pakki Andres Escobar tuli söheltäneeksi pallon omaan maaliin tappio-ottelussa USA:a vastaan. Kisojen jälkeen Escobar lähti kavereidensa kanssa istumaan iltaa kotikulmilleen, millä reissulla hän koki kohtalonsa murhaajan luodeista. Murhaajan motiivina oli kostaa Kolumbian pettymys ja Escobarin tyräys.
2000-luvulla kisat ovat olleet Brasilian, Italian, Espanjan ja Saksan juhlaa. Hienoin hetki oli, kun ”oikea” Ronaldo (Luiz Nazario de Lima) johdatti Brasilian mestariksi vuoden 2002 finaalissa arkkivihollista Saksaa vastaan. Karsein tuokio taas koettiin neljä vuotta sitten, kun Saksa maksoi kalavelkansa tekemällä ”Belo Horiozonten verilöylyn” eli löylyttämällä edellä mainitussa kaupungissa isäntämaa Brasilian välierissä lukemin 7 – 1. Saksa marssi tästä motivoituneena edellisten kisojen mestariksi.
Venäjän kisoissa toivon edelleen suosikkimaalleni menestystä, mutta myös Englannille, Tanskalle ja surersympaattiselle Islannille soisin voiton hetkiä. Upea urheilutapahtuma; tervetuloa!
