Kesäinen käynti Vesilahden Laukon kartanossa saa matkailijan veren kiertämään. Nyt kun kartanon ovet ovat matkailijoille auki ja kartanon historia on kirjattu sujuvaksi kirjaksi, voi itse kukin eläytyä yhteen seudun kiinnostavista paikoista. Mutta tärkeintä on kävely Laukon mäellä, sen maaston ja mittasuhteiden ruumiillinen kokeminen. Kun näin sondeeraa paikallista ekologiaa, vakuuttuu siitä, että tällä paikalla on jo tuhansia vuosia ollut vahva kylä tai suurtila.
Samalla kävijä jää surkuttelemaan, kuinka paljon Laukon ja lähiaseutujen kirjattua historiaa tuhoutuikaan Laukon päärakennuksen tulipalossa 1704, Tukholman vanhan kuninkaanlinnan palossa 1697 sekä Kuusiston piispanlinnan palossa 1485.
Turhan vähälle huomiolle jäänyt asia on Laukon kivilinnan kohtalo. Kaikki ovat kuulleet tarinoita Laukon Pirunkellarista, joka lienee seudun vanhin rakennus. Mutta vasta arkeologi Kari Uotilan tutkimukset paljastivat, että juuri tuo kivikellari onkin kolmikerroksisen kivisen päärakennuksen – sananmukaisesti 200 vuotta pystyssä olleen kivilinnan – kellarikerros.
Kaikista kiinnostavinta on kuitenkin pohtia Laukkoa aikavälillä 3000 eaa – 1000 jKr. Laukko ja koko Hinsalanniemi on ollut suurimman aikaa tuosta jaksosta saari. Sen yhtenä taloudellisena etuna ovat olleet laukaat eli matalat kevättulvien huuhtelemat ja lannoittamat niityt. Tällaiset paikat olivat karjataloudelle tärkeitä. Laukaita olivat mm. juuri ne samat alankomaat, jotka olivat pitkään Laukon hevoslaitumina. Tällaista maastokohtaa tarkoittaa vasarakirveskansan 5000 vuotta sitten Suomeen tuoma sana lauas – taipuu muodossa laukaan – ja laukko on paikka, jossa on ollut monta lauasta. Samasta vasarakirveskulttuurista todistaa sana Sammassaari. Molempien sanojen säilyminen nykyaikaan asti todistaa jonkinlaista asutusjatkuvuutta.
Vanhin tarina Kurjista liittyy pirkkalaispäällikkö Matti Kurkeen. Tarina ei sano, että Matti Kurki olisi asunut juuri Laukossa, mutta hämäläinen tuo Matti muuten oli. Ei muuten ollut satakuntalainen, koska koko Satakuntaa ei vielä ollut. Pirkkalaisliike oli Iso Härkä, joka syntyi Hämeessä. Se oli kauppamiesten ja turkisverottajien järjestö, joka hallitsi ja asutti Kemi-, Tornio, Piitime-, ja Luulajanjokien jokilaaksoja. Säilyttääkseen asemansa se joutui tekemään diilejä Uplantiin voimistuvan ruotsalaisvaltion kanssa. Riippumatta siitä, mikä Matti Kurjen alkuperäinen asuinpaikka oli, päätyy hänen sukunsa johtaja-aseman takia Laukkoon.
Entä sitten Pohdonsaaren Pohto? Pohto on suomalainen nimimuoto ortodoksisesta nimestä Bogdan eli ”Jumalan suoma” s.o. toivottu poikalapsi. Se, että Pohto on mainittu novgorodilaiseksi tarkoittaa ainoastaan, että hän oli ortodoksiseen uskoon kastettu. Tampereella on kaksikin Pohtolaa, joista Teiskon Pohtola tiedetään varmasti Lempäälästä käsin asutetuksi. Päälliköiden saarella käymä kaksintaistelu kuolemaan asti on viikinkien tapa nimeltään holmgongr. Se on kunniakäsitteisiin vetoava tapa ratkaista sota ja säästää muut miehet.
Jos ja kun Pohto siis oli kristitty, tarkoittaa saarelta löydetty kolmipäinen ristikotka Isää, Poikaa ja Pyhää henkeä. Mutta tarinan Pohdolla ja kaulakorulla tuskin on yhteyttä. Sääli, tarina olisi ollut hyvä.
Juha Kuisma
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija
