Lammit hallitsivat vesihiihdon SM-kisoja

Kuva: Jarno Lammi
Lammin sisarussarja hymyilee tutussa paikassa eli vesihiihdon SM-kisojen podiumilla. Vasemmalta Laura Lammi, Jutta Menestrina ja Mette Lammi.

Suomen vesihiihdon valtikka on edelleen todella tukevasti lempääläisjuurisen Lammin perheen hallinnassa. Vuosien ja jopa vuosikymmenten ajan ovat Lammin perheen urheilijat pitäneet vesihiihtolippua ylväästi liehumassa niin kansallisissa kuin kansainvälisissäkin kisoissa.

Kurikan SM-kilpailuissa Lammien dynastia kuittasi kaikkiaan 14 eriväristä mitalia. Etenkin sisarussarja Jutta Menestrina, Laura ja Mette Lammi olivat omaa luokkaansa. Menestrina omaa parhaat kansainväliset meriitit, muun muassa hypyssä hän on saavuttanut MM-tason mitaleita kaksi kappaletta. Kurikan kisoissa yleismestaruus, hyppyjen kulta, pujottelun kulta ja kuvioiden hopea oli Jutan saalis. Kuvioissa kullan vei vanhempi sisko Laura, muista lajeista hänelle tuli hopeat. Sisasrussarjan kuopus, Mette Lammi, nappasi pronssiset mitalit kaikissa neljässä lajissa.

Sisaruskatraan Jarno Lammin ja perheen isän, vesihiihtolegenda, Jouko Lammin palkintokaapiin laitettiin kultamitalit ikäsarjonesa pujottelukultamitaleista. Jarmo kisasi sarjassa 35-vuotiaat ja Jouko 65-vuotiaat. Jouko Lammin pujottelutulos oli uusi Suomen ennätys.

– Kurikan kisaviikonloppu oli pitkä ja hiihtäjiä oli todella paljon. Sade häiritsi kilpailuja hiukan, mutta lopulta kaikki mitalit saatiin jaettua. Me nautimme aina kisata yhdessä koko perheen voimin, tuumii Mette Lammi, joka oli yksi kilpailuiden järjestäjiinkin kuuluneista aktiiveista.