Moisiolammentien päässä uutta hallitilaa

 

Jukka Puranen (vas.) ja Vesa Riikonen Moisiolammentien päähän valmistuneen hallin edustalla. Postilaatikoiden jalkana toimii Lempäälän Lasikuidun valmistama ja Stefan Lindforsin Itämeren suojeluprojektiin vuonna 2017 suunnittelema hyljehahmo. Niitä valmistettiin taiteilijoiden tuunattavaiksi 40 kappaletta, ja niiden myynnillä kerättiin rahaa Itämeren suojeluun. Kuva: Erkki Koivisto

Aiemmin  Moisiossa Hattulanmäentiellä vanhassa navetassa toiminut Lempäälän Lasikuitu Oy harjoitteli yrityksen toimitusjohtaja Jukka Purasen mukaan kahden vuoden ajan vuokralla asumista Moisiolammentiellä uusissa tiloissa, kunnes neljä henkilöä työllistävä yritys nyt osti noin 300 neliön tilat omakseen.

Muun muassa kylpytynnyreitä yksityistalouksille ja katteita laivateollisuudelle lasikuidusta valmistava yritys muutti vuonna 2016 Moision Kaivin  Oy:n toimitusjohtaja Vesa Riikosen yhdessä yhtiökumppaninsa Pentti Rinteen kanssa rakentamaan halliin. Kiinteistö Oy Puistonurkassa on varastotilojen lisäksi yhteensä 900 neliötä hallitilaa, jonka vapaa korkeus on kuusi metriä.

Lempäälän kunnan  risunjättöpaikan viereisellä yritystontilla on kokoa 4 000 neliötä. Tällä hetkellä Moision Kaivin Oy:llä ovat omat tilat toisessa päässä hallia.

– Hallissa on vapaana edelleen yritystilaa. Myynnissä on yritystiloja sadasta kuuteensataan neliöön, aiempaa hallirakentamisen kokemusta yhdessä Sami Pekkisen kanssa Lempäälän jäähallin laajennusosan rakentamisesta  hankkinut  Riikonen sanoo.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?