Katso kuinka digi loikkaa!

Tiikeri on pantu museoon, nyt loikkaa ihmeitätekevä digi. Esimerkiksi Tampereen kaupunki aikoo säästää tällä tavoin 10 miljoonaa euroa ja Lempäälään perustetaan  digipäällikkö. Sote-sekoilun, irtisanomisautomaatin ja salakuuntelulakien ohella digi on viimeisiä vetelevän Sipilän hallituksen kärkihankkeita.

Mutta mikä se digi oikein on? Ensimmäisen kerran taisimme törmätä asiaan, kun kellosta lähti viisarit ja tilalle tuli numerot. Ei ollut enää helppoa sanoa varttia vaille, kun piti sanoa 11:45. Seuraavaksi loppui telkkarista analogiset lähetykset ja piti hankkia uudempi televisio tai ainakin digiboksi.

Digimaailman kehitys on kuin jatkoa sille, kun ruokakaupasta tuli hienosti itsepalvelumyymälä. Piti kerätä itse tavaransa ja maksaa kassalle ja pakata itse kassiinsa. Lapset alkoivat leikkiä kioskia – kaupassa ei ollut enää mitään mielenkiintoista. Kauppareissun saattoi tehdä sanomatta edes päivää, kiitos ja näkemiin, jos ei halunnut. Luukkukioskilla sentään joutui puhumaan. Nyt kassattomat kaupat ovat jossakin jo totta: ostoskärry tietää hintansa ja rahastaa ulos mennessä. Seuraavaksi robottiauto tai drone (helikopteri) tuo ostokset kotiin tilauksesi mukaan.

Nyt tämä digi helpottaa elämäämme suuresti. Tietokoneella tai puhelimella voimme hoitaa monet asiat: maksaa laskut, lähettää lomakkeita, ostaa matkoja ja lentoja, varata lääkärille aikoja, tilata tavaroita vaikka Kiinasta asti, lähettää viestejä, kuvia ja videoita ja niin edelleen loputtomiin.

Kaikilla asioilla on hyvät ja huonot puolensa. Ei tunnu ihan kivalta, jos työpaikkaa hakiessasi robotti haastattelee sinut ja päättää, pääsetkö jatkoon. Tai kone lajittelee lääkkeet dosettiisi. ”Kirjeenvaihto” on muuttunut nopeaksi muutaman sanan ja parin hymiön heittelyksi. Koska viimeksi sait oikein paperille kirjoitetun kirjeen?

Kun haet rakennuslupaa nettilomakkeella, kone tarkistaa, oletko täyttänyt kaikki kohdat oikein ja myöntää sitten sen luvan. Jos jäi jotain kysyttävää, voit varata netissä ajan nettineuvottelulle. Tällä tavoin se 10 miljoonan säästö kertyy: enää ei tarvita niin montaa ihmistä sinne palvelupuolelle. Olin pitkään niin lapsellinen, että luulin, että joku ihminen valitsee minulle joka maanantai sähköpostiin K-kaupan tarjoukset ”vain juuri sinulle”. Sitten selvisi, että kone niitä tarjoaa viimeaikaisten ostosteni perusteella. Siinä meni sekin usko K-kaupan joulupukkiin.

Kyllä digi on ihana, mutta ihmistä tulee välillä ikävä.

 

Teksti: Tapio Eronen

 

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>