Vesilahden uusi kirjasto, Lähde, vihittiin käyttöönsä Aleksis Kiven päivänä

Kolmosluokkalaiset ja eturivin kutsuvieraat. Kuva: Ahti Granat

Vesilahden uuden uutukaisen kirjaston, Lähteen syntytarinaa voisi verrata käytettyyn sanontaan ”per aspera ad astra”. Tie kivikosta kirkkauteen olisi kirjaston valmistumishistorian tuntien ja vapaasti kääntäen mieluummin ”vaikeuksien kautta voittoon”. Tämän aluksi hyvillä aikeilla kivetyn suoran tien mutkat lopulliseen parempaan voi vieläkin lukea projektin aikana laadituista väliaikatiedotteista.

Tarkoitus ei ole jäädä vellomaan menneessä. Varsinkin kun kirjaston viimekeväisen avaamisen jälkeen neljän ja puolen tuhannen asukkaan kunnassa kirjaston käyntimäärä oli vihkimishetkeen 10.10. 2018 mennessä jo kolmattatoista tuhatta ja lainausmäärä lähentelee kolmeakymmentä tuhatta. Näin valaisi myöhemmin toimintatilastoja juontajan pestiä ”peltsimäisen” sujakasti (ja jopa näköisesti) vetänyt  kunnan sivistystoimen johtaja Mika Seppänen.

Erkki Paloniemi sai kunnian kunnanjohtajana ja viimeisiä viikkoja virassa ennen eläkkeelle siirtymistään avata vihkiäistilaisuuden. Herukanlehdistä uutettu alkumaljajuoma sopi hyvin helteisen kesän päätteksi ja näin intiaanikesän kynnyksellä kohottaa kirjaston menestykseksi. Monikymmenpäisen kutsuvierasjoukon asetuttua yleisöksi pääsivät opettajien Päivi Härkösen (3B) ja Pauliina Moisalon (3C) luokat esittämään kirjaston nimikkolauluksikin luontevasti sopivan J.L. Runebergin kirjoittaman ja Elias Lönnrotin suomentaman ”Lähteellä”. Sama ryhmä oli koonnut myös kattavan potpurin osasta suosituinta lastenkirjallisuutta. Oli Nopolan siskosten Risto Räppääjää, Peppi Pitkätossua, Muumilaakson tarinoita, Nalle Puhia, Vaahteramäen Eemeliä ja ”Hakuna matataa” unohtamatta.

Vastaanottajina valtuuston puheenjohtaja Mervi Lumia, sivistystoimen
puheenjohtaja ja tilaisuuden juontaja Mika Seppänen sekä kunnanjohtaja
Erkki Paloniemi. Kuva: Ahti Granat

Mika Seppäsellä oli puolestaan valtiovallan, eli kirjastoprojektin osarahoittajan, edustajan terveiset. Ne oli allekirjoittanut kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho. Terveisissä luonnollisesti ja aivan oikein korostettiin kirjastotoimen ja kirjastojen merkitystä kulttuuripalvelujen arvostettuna muotona. Muita arvojakin terveisistä löytyi, kuten ihmisten kohtaaminen ja kokoontuminen, tapahtumien ja näyttelyiden järjestäminen sekä yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistaminen kuntalaisten kokonaishyvinvoinnin kannalta.

Lopuksi suora lainaus ministerin pöydältä lähetetystä tervehdyksestä: ”Valeuutisten ja nopeasti syntyvien vastakkainasettelujen maailmassa kirjastolla on yhä tärkeämpi yhteiskunnallinen tehtävä luotettavan ja monipuolisen tiedon tarjoajana sekä sanan- ja ilmaisuvapauden puolustajana. Kirjasto on erilaisten, keskenään ristiriitaistenkin, näkemysten ja ajatusten areena, kaikille avoin paikka, johon jokainen on tervetullut. Kirjasto on osa suomalaista demokratiaa.”

 

Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Harri Penttilä on kunnan kulttuurin monitoimiosaaja, jolla on toki rautoja Thalian ahjoissa kunnan ulkopuolellakin. Hänen puheenvuoronsa alku oli henkilökohtainen muistuma omilta lapsuusvuosilta. Sen ympäristönä toimi silloinen Vesilahden kirjasto. Kirjojen sijaan Harrin huolena tosin olivat triangelit, tamburiinit ja rytmipalikat. Jo silloin muskarillakin oli toimitilansa kirjastossa Titinalle-tädin tahtiin. Elinikäisen harrastuspotkun myötä Harri Penttilä kertoi saaneensa kirjalliset alkukiksinsä Rasmus nallen ja Pupu Tupunan yhä kiehtovista tarinoista. Jotka joutuivat tosin antamaan aikanaan tilaa visuaalisemmille seikkailusarjiksille, kuten Lucky Lukelle ja vastaaville. Harri Penttilä viihtyy edelleen eniten kirjaston musiikkiosastolla ja nauttii kohtaamisista tiloissa, joissa puheenaiheita ei ole vaikea keksiä.

– Kirjasto on ollut minulle harrastamisen ja kohtaamisten paikka,  hän vahvisti.

Juhlapuhuja, kirjailija Anneli Kanto. Kuva: Ahti Granat

Harri Penttilän viestissä oli paljon samoja näkemyksiä, joita ministerin terveisiin oli sisällytetty. Myös hän näki kirjaston kokoavana sekä hyvinvointia kasvattavana voimana kunnan asukkaille. Puheenvuoronsa päätteeksi Harri Penttilä kiitti erityisesti kirjaston henkilökuntaa ja sen panosta viihtyvyyteen ja palveluun, aiemmista muuttopaineista huolimatta. Samalla hän kehotti kuntalaisia ottamaan edelleen kirjaston yhä laajemmin omakseen.

Anna Niemisen (huilu) ja Marika Leinosen (piano) musiikkiesitysten jälkeen pitivät kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Uusi-Erkkilä sekä valtuustoa johtava Mervi Lumia teemallisesti ”yhteisen” puheen. Tällä haluttiin korostaa kirjaston yhteisöllisyyteen tähtäävää tehtävää. Vuorovetoahan puhe oli, mutta tasapuolisesti siinä esiteltiin tiiviisti kirjastohankkeen alkusysäys ja siitä edenneet toimet. Rakennustoimikunnan puheenjohtajana toimineella Pertti Uusi-Erkkilällä oli ollut näköalapaikka, mutta velvollisuus myös useiden luottamushenkilöpäätösten paimentamiseen maaliinsa koukeroisella projektitiellä. ”Lähde” ja ”suonsilmä” olivat kunnasta kuultuja, rakennuksen sijaintipaikkaan osoitettuja, hieman ilkeämielisiäkin vasta-argumentteja. Kuin enteenä tuo tontilta  löytymätön ”lähde” lopulta päätyi nimikilpailun perusteella kirjaston oikeaksi, eikä suinkaan haukkumanimeksi. Matkan varrella oli neuvoteltava myös arkkitehtuuritoimiston kanssa vaikeista jos kohta välttämättömistä muutoksista. Lopulta Vesilahden ”portti” kirkonkylään sai lopullisen muotonsa, vajaan vuoden jäljessä suunnitellusta aikataulustaan.

 

Juhlapuhujaksi pyydetyllä kirjailija Anneli Kannolla on vahva kesäasukkaan side Vesilahteen. Kertomansa mukaan paikkakunnalla vietettyjä kesiä oli kertynyt jo kuusikymmentä. Samalla hän on perehtynyt pitkäaikaisempaankin paikkakunnan historiaan, josta värikkyyttä ei ole puuttunut. Anneli Kanto pitää Vesilahtea kasvavana pitäjänä: taloja on kuntaan noussut lisää vuosi vuodelta. Laukon kartanonkin uusi tuleminen matkailu- ja näyttelykohteena on ajankohtainen.

Juhlapuhujan mielestä uudet kirjastot ovat valoisia ja kaikille ikäryhmille sopivia. Ne on pyritty rakentamaan myös käyttäjien lähelle. Niinpä vuotuinen lainausmäärä/asiakas on pysynyt korkeana. Kansainvälinen vertailu imartelee tätä suomalaisittain harvinaista ilmaista palvelua. Kirjastojen merkitys myös yhtenä lukutaidon kehittäjänä nousee arvossaan, koska uuslukutaidottomuuden kasvusta nuorten kohdalla on alkanut näkyä hälyttäviä merkkejä. Nykyinen sähköinen viestintä ja lukeminen ei suinkaan laajenna sanavarastoa, mistä päivittäin voi kuulla esimerkkejä. ”Ihan haippia” voi olla tiivis ja positiivinenkin mielipide –  mutta huoli nousee, ellei enempään ilmaisuun löydy vivahteita ja sanoja.

Anneli Kanto pitääkin kirjastoja paikkoina, joissa kirja ja sen lukija saatetaan yhteen. Apuna on alansa taitava henkilöstö. Kirjailija itse kertoi saaneensa kirjallisuudesta aivan uutta näkökulmaa ja pohjaa muunmuassa Laukon kartanon merkitykseen historiassa sekä sisällissodan tapahtumiin suhteessa Vesilahteen. Paikkakuntaan tavalla tai toisella liittyviä kirjailijoita on ollut aina Lönnrotista lähtien tähän päivään saakka.

Anna Nieminen, huilu ja Marika Leinonen, piano. Kuva: Ahti Granat

Kutsuvierasyleisö virittyi muusikko Ninni Martikaisen laulaman Aleksis Kiven ehkä tunnetuimman laulun ”Makeasti oravainen…” myötä juhlan viimeiseen kohokohtaan. Diakoni Inka Valtamo johdatteli vihkiäisseremoniaan, jota kirkkoherra Harri Henttinen jatkoi. Hän vertasi kirjastoa valon lähteenä kirkkoon. Molemmissa ovat valot palaneet myöhään ihmisten vuoksi. Harri Henttisen mukaan kirjasto voi ollakin kuntalaisten toinen koti. Siellä voi kohdata toisia ja verkostoitua sekä noudattaa kirjaston kaksoisryijyn kuvaamia molempia hyveitä, Tietoa ja Tunnetta.

Kirkkoherra itse oli käyttänyt molempia hyveitään laatiessaan kutsuvieraille tuttuun päätösvirteen sopivat uudet sanat. Tilaisuuden virallisempi osa päättyi puolestaan  sivistysjohtaja Mika Seppäsen kiitossanoihin kaikille tilaisuuden osallistujille sekä vapaaseen seurusteluun lehtilukusalin tarjoilujen ääressä.

 

Teksti: Ahti Granat

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.