Joko Lempäälässä pääsee ulkojäille, Kari Ketonen?
– Keskuskenttä, Hakkarin, Kuljun Asemakylän, Lempoisten koulun ja Sääksjärven koulun kaukalo ja luistelualue sekä Nurmen koulun luistelualue ovat auki. Muut jäät ovat vielä työn alla. Kaikki on säistä kiinni, se on ratkaisevaa.
Mitä työhösi kuuluu?
– Hoidan Hakkarin, Keskuskentän, Lempoisten koulun ja Moision koulun jäitä. Työnkuvaan kuuluu myös satelliittikoulujen, kuten Säijän, Kelhon, Lastusen, Nurmen ja Kuokkalan koulujen luistelualueiden auraukset arkisin.
– Tämä on liikkuvaa hommaa, mutta pääpaikkani on talvella Hakkarissa, missä myös suurin osa kalustosta on.
Millaisella kalustolla jäitä hoidetaan?
– Pienemmillä kouluilla auraamme Wille-traktorilla. Jäädytyskalustona on kuorma-auto, jonka perässä on vesipytty. Hakkaria, Lempoisia, Sääksjärveä ja Asemakylää pyöritetään pienillä oranssinvärisillä aurauskoneilla, joita voi leikkimielisesti kutsua oransseiksi hirviöiksi.
– Meitä vakituisia työntekijöitä on neljä. Lisänä on neljä kausimiestä ja töihin osallistuva esimies. Teemme hommia vuorotyönä.
Kuinka kauan olet tehnyt näitä hommia?
– Tulin Lekitekille töihin kolmisen vuotta sitten Valkeakoskelta. Alan työkokemusta on myös liikuntapaikoilta Espoosta, missä olin töissä esimerkiksi useammassa jäähallissa. Toimin muun muassa silloisen Espoon Bluesin kotihallin Barona Areenan hallimestarina.
– Valkeakoskelle muutin 12 vuotta sitten. Monenmoista liikuntapaikkoihin liittyvää olen tehnyt.
Pärjäävätkö Lempäälän jäät vertailussa esimerkiksi Espoolle?
– Kyllä pärjäävät. Täällä jääkentät vain ovat hajallaan ja välimatkat ovat pitkiä. Kun ajaa vaikka Säijään, Mattilaan, Kelhoon ja Lastusiin, on aurauslenkki pitkälti yli 70 kilometriä. Aikaa kuluu ja matkaa kertyy.
Onko auraus pitkäveteistä hommaa?
– Auratessa täytyy ajaa niin, ettei tule ylimääräisiä kierroksia. Tietyllä tyylillä sen saa nopeimmin tehtyä ja ammattimiehenä hävettää, jos omia tekemisiään joutuu paikkaamaan.
– Kyllä auratessa saa pyöriä ympyrää. Kuulosuojaimet on pienissä aurauskoneissa oltava melun takia, Willessä voi sentään kuunnella radiota.
– Jos auratessa tulee tylsää, voi vaihtaa auraussuuntaa. Siinä se vaihtelu on. Mutta ei tämä totista hommaa ole.
– Kentän laidalla voi olla lapsia, joille aurauskone on luisteluretken kohokohta.
Kuinka kenttä jäädytetään?
– Kun hiekan päälle sataa riittävästi lunta, se tampataan traktorilla tiiviiksi, minkä jälkeen se läpikastellaan. Siihen päälle voidaan ryhtyä tekemään jäätä. Eli sitten seistään ja kastellaan. Pinta paksuuntuu hiljalleen, jos on pakkasia. Viidestä pakkasasteesta miinus kahteenkymmeneen on hyvä.
– Ihmiset usein kuvittelevat, että senkun lasketaan vettä ja huomenna on kenttä valmis, mutta jääkenttien teossa on monta vaihetta. Se on isotöistä, ja hyvin paljon ollaan säiden armoilla.
Pitkät pakkasjaksot ovat liikuntapaikkahoitajien mieleen?
– Kyllä. Muistaakseni kolme vuotta sitten talvisää oli niin vaihteleva, että jääkenttien pohjat tehtiin kuuteen kertaan. Sillä oli työllistävä vaikutus. Tänä talvena pääsimme tekemään kentät ajallaan.
– Yritämme kytätä säätä. Monet käyttävät säänseurannassa norjalaista sääpalvelu Yriä (www.yr.no), sillä se on lähimpänä totuutta.
Käytkö vapaa-ajalla luistelemassa?
– Käyn jonkun verran ulkojäillä ja retkiluisteluradoilla pari kertaa talvessa. Kangasalan Saarikylissä on hyvä retkiluistelurata.
– Vapaa-ajalla tulee myös katseltua muiden kättenjälkeä ja jäädytyksiä. Jäähallissakin viihdyttävintä katseltavaa on jääkone.
Millaisia terveisiä haluat lähettää?
– Tervetuloa ulkojäille!
