Näiden kohujen myötä alkoi arveluttaa oma vanhuus. Hoitotahdon olen jo tehnyt OmaKantaan eli kieltänyt eliniän tarpeettoman pitkittämisen hoidoilla, joilla ei ole minuun enää tehoa ja joista on enemmän tuskaa kuin hyötyä. Mutta mitä sitä ennen – miten haluan minua hoidettavan?
Hoitotestamentilla voi toivoa, mitä hoitajien tulisi ottaa minun kanssani huomioon. Valmiita malleja löytyy netistä, esimerkiksi Muistiliiton sivuilta. Viimeisenä tahtonani ilmoitan siis, että…
Aamuisin minun sallitaan nukkua niin kauan kuin unta riittää. Niinä aamuina, kun herään aikaisin, minun annetaan nousta kukkelehtimaan ja tekemään omia juttujani. Ymmärrän kyllä, että puuro on vanhuksille hyvää ja helppoa syötävää, mutta en halua sitä joka aamu. Laktoosi-intoleranssini takia en suostu juomaan maitoa enkä piimää, koska se turvottaa mahaa ja pierettää.
Niinhän sitä väitetään, että vanhetessa alkaa taantua vauvan asteelle. Siis tätä se elämä loppupäästään sitten on: syö, nukkuu ja paskoo. Ruoka kiinnostaa. Kolmekymmentä vuotta olen ollut sellainen vegetaari, etten ole syönyt lihaa enkä lintuja. Miksipä siis alkaisin vanhainkodissakaan pihveillä mässäillä. Suunta pikemminkin voisi olla, että alkaisin ihan vegaaniksi. Jos se ei keittiölle onnistu, niin syötettäisiinkö minua pakolla.
Saunan jälkeen (toivoisin siis, että pääsisin vielä löylyihin) haluaisin juoda pullollisen olutta (tai ehkä kaksi). Suihkun jälkeen ei ole niin väliä. Joskus iltaisin kyllä mielelläni ottaisin konjakin. Tässä vetoan professori Antti Eskolaan, joka viimeiseksi jääneessä kirjassaan todistelee, ettei vanhankaan suu tuohesta ole. Joskus voisi turista jonkun papan kanssa vanhoista asioista (niistä, mitkä muistaa) ja ottaa vaikka vähän enemmänkin. Jos siihen mennessä ei ole korkkia kiinni saanut, niin mitä hyötyä siitä viime hetkillä enää olisi. Ja olisihan se hiukan noloa, jos sitä pulloa joutuisi hoitajilta piilottelemaan ja minttupastilleja imeskelemään, ettei hajusta kärähtäisi.
Vielä yksi asia askarruttaa. Nuoruudessani poltin tupakkaa yli 30 vuotta ja nyt olen ollut sauhuttelematta melkein 30 vuotta. Vanha ystäväni JN kertoi aina joskus nauttivansa polttelemalla sikarin. Mitä jos minuunkin iskee vielä sellainen mieliteko? On varmaan parasta laittaa sekin mahdollisuus siihen hoitotestamenttiin.
Minua ei saa pakottaa yhteislaulutilaisuuksiin, karaokeen eikä askartelemaan. Vanhoja Tauno Palo -elokuvia en enää jaksa katsoa, paitsi tietysti dementian loppuvaiheissa voin jännittää vaikka kolme kertaa peräkkäin saako kulkuri lopulta rakkaansa. Tietokilpailuihin voisin osallistua. Tuolijumppaa olen jo kokeillut – se on kivaa.
Kirkon olen antanut olla rauhassa. Toivon, että sekin antaa minun olla eikä tuputa. Syntiä olen tehnyt ja anteeksi ne antanut. Sitten kun olen kuollut, minut poltetaan (ei ennen) ja tuhkat ripotellaan tiettyyn metsään.
Maanomistaja on jo antanut luvan. Jos muistotilaisuutta halutaan pitää, niin laadin sinne soittolistan.
Nyt on hyvä alkaa vaikka vanheta.
Tapio Eronen
