Aloitin maaliskuulla 2018 vapaaehtoistyöntekijänä Himminkodon muistisairaiden osastolla. Ulkoilutin tehostetussa palveluasumisessa asuvaa henkilöä. Asukas kulki rollaattorin kanssa. Kävimme kävelyllä kerran viikossa. Joskus kävimme kävelyretkillämme kahvilla keskustan kahviloissa.
Ulkoilutettava oli mielissään, kun pääsi kahville asumisyksikön ulkopuolelle. Keväällä pyysin, että ulkoilutettava saisi talvikenkien tilalle hieman kevyemmät kengät. Kevyemmät kengät löytyivät, mutta huomasin, että kenkien pohjat olivat rikki. Kysyinkin, että olisiko mahdollista hankkia hänelle uudet kengät. Uudet kengät oli hankittu, mutta kengät hankasivat niin, että vasemman jalan varpaaseen tuli hiertymiä, joka tulehtui.
Ehdotinkin henkilökunnalle, että voin viedä kengät suutariin venytettäviksi, koska olin käynyt suutarilla tiedustelemassa, voiko kenkiä venyttää. Tämä ei käynyt henkilökunnalle. He lupasivat hoitaa asian itse. Kenkiä ei koskaan viety suutariin. Kengät olivat vielä ainakin kerran asukkaan jalassa, minkä jälkeen huomautin siitä, että hiertävät kengät oli taas laitettu ulkoilutettavan jalkaan. Tämän jälkeen kengät vaihdettiin talvikenkiin. Ne olivat jonkun toisen, koska kyseisen henkilön omat talvikengät oli varastettu. Miten on mahdollista suljetulla osastolla?
Ulkoilutettava käveli sitten jatkossa kesähelteelläkin talvikengissä. Niillä käveltiin sitten joulukuuhun asti. Kun jälkeenpäin tiedustelin vielä, miksi kenkiä ei korjautettu, asiasta tulik salassapitovelvollisuuden alainen asia. Salassapitoa voidaan käyttää aseena monessa asiassa, mutta pitää myös olla tietoinen, mitä laki pitää sisällään, ettei sitä tulkita väärin.
Huhtikuussa lumiloskassa liikkuminen pienipyöräisellä rollaattorilla vaikeutui, ja kysyin henkilökunnalta, löytyykö ulkorollaattoria. Osastonhoitaja lupasi selvittää asian ja kertoikin sitten minulle, että rollaattori löytyisi apuvälinevarastosta. Kyseistä rollaattoria ei vain näkynyt, ja kyselinkin sitä useampaan kertaan. Osastonhoitajalta tiedustellessani asiaa, hän ilmoitti, että on antanut rollaattorin hakemisen hoitajille. Hän ei kuitenkaan viitsinyt ottaa selvää, miksi asiaa ei oltu hoidettu. Useiden kyselyjen jälkeen saatiin ulkorollaattori, jonka toimittaminen varastosta asukkaalle kesti kahdeksan kuukautta. Asukkaan liikkuminen ulkona helpottui huomattavasti.
Tämäkin asia olisi hoitunut varmaankin muutamassa päivässä, jos vastuunjako ja vastuun ottaminen luvatuista asioista olisi Himminkodossa kunnossa. Kukaan ei halunnut ottaa vastuuta siitä, miksi tämän asian hoitaminen kesti kahdeksan kuukautta.
Syksyllä minulta kysyttiin, voisinko ottaa myös toisen ulkoilutettavan. Hän liikkui pyörätuolilla. Kun ensimmäisen kerran ulkoilutin häntä, hän halusi käydä omaisensa haudalla Lempäälän hautausmaalla. Kävimme uudestaan taas haudalla muutaman viikon päästä uudestaan, ja ulkoilutettava halusi, että haudalle laitettaisiin kanervia ja havunoksia. Otin selvää paikallisesta kukkakaupasta, mitä kanervat ja havunoksat maksavat. Kerroin Himminkodossa ulkoilutettavan omahoitajalle, että asukas haluaisi minun hakevan kanervia ja havunoksia haudalle ja kerroin, mitä ne maksaisivat. Sovimme, että seuraavalla kerralla menemme asukkaan kanssa yhdessä ostamaan kanervat ja havunoksat ja viemme ne haudalle. Näin teimmekin. Haudalla oli lyhty, jonka lasi oli rikki. Asukas halusi haudalle ehjän lyhdyn. Kerroin asiasta omahoitajalle, ja hän lupasi hankkia lyhdyn. Asia hoitui muutamassa viikossa. Lyhty ei ollut perinteinen hautalyhty, vaan lyhty, mihinkä olisi pitänyt ostaa lyhtykoukku. Asukas halusikin, että koukku ostetaan. Lupasin hankkia sellaisen.
Kun seuraavan kerran menin hakemaan ulkoilutettavaa esitin neljän euron suuruisen kuitin lyhtykoukusta. Omahoitaja oli sitä mieltä, että koska asiasta ei oltu sovittu hänen kanssaan, niin neljän euron suuruista maksua ei voitu minulle maksaa. Hoitaja kehotti hakemaan koukun pois haudalta.
Vapaaehtoistyöntekijöiden perehdyttämistilaisuudessa painotettiin, että kaikista puutteista ja epäkohdista, joita huomaa, pitää kertoa henkilökunnalle. Toimiessani näin ja ajatellessani asukkaiden hyvinvointia, minulle ilmoitettiin joulupäivänä, etten ole toivottu henkilö muistisairaiden osastolla. Tämän oli henkilökunta keskuudessaan päättänyt. Kysyessäni perusteluita, miksi en ole toivottu henkilö, en saanut vastauksia. Nyt ainakaan kaksi henkilöä ei enää päässyt ulos joulun jälkeen.
Lähestyessäni kirjallisesti Lempäälän vanhus- ja vammaispalvelun johtajaa, sain häneltä vastauksen, missä ei vieläkään selvinnyt syitä ”potkuilleni” vapaaehtoistyöstä. Vastauksessa painotettiin hyvää hoitoa ja ihmisarvoista elämää. Lisäksi he panostavat tänä vuonna asukkaiden virkistystoimintaan, kuten ulkoiluun. Tätä ulkoilua toteuttaisi mahdollisesti yksi vammaispalvelun avotyöryhmä. Elämykselliseen arkeen kiinnitetään myös huomiota. Hankitaan kahvinkeitin, jota saavat käyttää vieraat ja vapaaehtoistyöntekijät. Vammais- vanhuspalvelun johtajan mielestä tämä on hyvä asia, kun ei tarvita asukkaan rahaa eikä näin ollen tarvitse enää käydä ulkoilutettavien kanssa talon ulkopuolella kahvilla.
Kummasta nyt sitten saa niitä elämyksiä, juoda kahvia siellä missä asuu, vai päästä talon ulkopuolelle kahvilaan juomaan kahvia kerran viikossa. Tässäkään ei kuunnella asukkaan toivetta, vaan henkilökunta päättää, mitä asukkaat haluavat.
Sain myös tietää, että Himmonkodon muistiosaston henkilökuntaa aletaan vasta tänä vuonna kouluttaa muistisairaiden itsemääräämisoikeuteen.
Asumismuoto on tällä hetkellä tehostettu palveluasuminen, jossa vanhus päättää itse rahojensa käytöstä eikä niiden käyttö kuulu hoitajalle. Koulutukset pitäisi hoitaa ennen kuin on siirrytty uuteen asumismuotoon, niin henkilökuntakin olisi ajan tasalla.
Pyysin vielä kerran vanhus- ja vammaispalvelun johtajalta selvitystä syistä ”potkuilleni”. Nyt järjestyi neuvottelu, johon osallistui Lempäälän vanhus- ja vammaispalvelun johtaja, osastonjohtaja, omahoitaja, Lempäälän kunnan hyvinvointilautakunnan jäsen ja allekirjoittanut.
Syyt ”potkuille” olivat mm., että olin kertonut asukkaille omat mielipiteeni henkilökunnan toiminnasta, olin käyttänyt ulkoilutettavaa kahvilla, minkä minä maksoin noin 10 kertaa ja ulkoilutettava kaksi kertaa. Ulkoilutettava maksoi kahvilla käynnistä 2×4,00 euroa. Olin myös ostanut 4,00 euron hintaisen lyhtykoukun ilman hoitajan lupaa asukkaan toivomuksesta. Näiden rahanmenojen vuoksi hoitajan oli kuulemma puhallettava peli poikki.
Ymmärrän, että jos asukkaan rahoja, jota hänellä on oikeus käyttää haluamallaan tavalla, alkaa kulua suhteettoman paljon, niin siihen pitää puuttua. Nyt oli kuitnekin kyse toisen kohdalla 4,00 eurosta ja toisen 8,00 eurosta. Henkilökunta oli sitä mieltä, että oli tarpeetonta käydä kahvilla ulkoilutettavan kanssa, vaikka se oli ensin heidän mielestään ihan hyvä juttu. Kahvit kävelyn ohessa oli niitä pieniä elämyksiä ja vaihtelua arkeen, mitä muistisairaallekin kuuluu.
Henkilökunta teki virheen, kun puuttui rahojen käyttöön, koska asukkaalla on itsellä päätäntävalta rahojensa käytön suhteen. Hänellä on oikeus kertoa tarpeensa ja toiveensa, jos hän ne jollain tapaa osaa kertoa.
Olin liian tarkkaavainen ja huomasin liikaa puutteita ja asukkaiden huonoa kohtelua. En enää ollutkaan toivottu henkilö Himminkodon muistisairaiden yksikössä.
Himminkodon henkilökunnalle ei ole annettu tarpeellista koulutusta, miten asiat hoidetaan tehostetussa palveluasumisessa. Muistisairaallakin on itsemääräämisoikeus omissa asioissaan ja rahankäytössään, se perustuu lakiin. Tehostetussa palveluasumisessa asukkaalla on oltava mahdollisuus mm. toimintakyvyn mukaan osallistua arjen elämään, askareisiin sekä harrastuksiin. Lisäksi hänelle on oikeus ulkoiluun. Mitenkähän tämä hoituu Himminkodossa, jos henkilökunta ei ole vielä saanut tarpeellista koulutusta? Nämä asukkaat maksavat hoidostaan kuitenkin sen mukaan, mitä heille kuuluu kyseisessä asumismuodossa.
Näissä tapauksissa, jotka ovat minun tiedossani, ei kunnioitettu asukkaan itsemääräämisoikeutta, vaan hoitajat päättivät heidän asioistaan. Huomasin myös sen, että itselläni oli enemmän tietoa, miten toimitaan tehostetussa palveluasumisessa. Äitini sairasti myös muistisairautta, ja hoidin häntä niin kauan, kunnes hän pääsi tehostettuun palveluasumiseen.
Jarmo Salminen
