Suomessa vanhustenhoidosta iso siivu on jo annettu yksityispuolella bisneksentekijöiden käsiin, joille tärkeintä ovat voitot, hoidettavista vanhuksista viis. Arvokas ja virikkeellinen vanhuus on vain unelmaa näissä sijoittajien omistamissa hoivapaikoissa.
On sangen surullista, että kuntien päättäjätkään eivät useastikaan näe kuntapohjaisia vanhustenpalveluita ulkoistaessaan, mitä tämä ulkoistaminen merkitsee hoitoa tarvitseville vanhuksille. Uskotaan yksityispuolen palvelua kauppaavien tahojen yli ampuviin ”myyntipuheisiin”.
Myös kunnallisella puolella on parantamisen varaa, kun puhutaan vanhustenhoidon tasosta laitoksissa. Usein haetaan säästöjä laiminlyömällä riittävän henkilöstön resursoinnissa, varsinkin kun vakinaisen henkilöstöä on sairauslomilla.
Meillä nähdään Suomessa usein suurta huolta varhaiskasvatuksen henkilöstömitoituksesta ja vanhustenhuolto jää paljon vähemmälle huomiolle, sillä lasten etujen puolesta on aina enemmän puhujia. Vanhukset unohdetaan helpommin oman onnensa nojaan joko koteihin ja laitoksiin. Ainoastaan vaaleja ennen vanhustenetujen ajamisesta tulee trendikästä hommaa, kun ehdokkaat kalastelevat vanhusväestön ääniä ”makeilla puheillaan ja lupauksillaan”.
No kun vaalit on saatu käytyä ja äänet vaaliuurnaan kerättyä, niin lopahtaa osan päättäjiemme kiinnostus vanhuksien arvokkaaseen vanhuuteen saman tie. Toteutuu kulunut sanonta: ”Poissa silmistä, poissa mielestä” eli hyvästi vanhukset, tavataan taas seuraavien vaalien yhteydessä.
Ainoa keino saada suomalaiselle vanhustenhoidolle oikeutta ja laadullista tasokkuutta on muuttaa välittömästi lakeja, jotka määrittelevät tiukasti vanhustenhoidon hoitohenkilöstön (0,7 hoitajaa/ vanhus vähintään laitoksissa) määrät ja muut laadulliset tavoitteet.
Lisäksi valvontaa pitää lisätä roimasti sekä yksityisellä että kunnallisella puolella. Pelkät toiveet ja kainot suositukset eivät nyt vanhustenhoitoa pelasta ja turvaa maamme vanhuksille sitä paljon puhuttua arvokasta vanhuutta.
Harri Aalto, kansanedustajaehdokas (tl.)
