Loiske hyytyi Forssassa rumaan tappioon

Jos ensimmäisen puolen tunnin jälkeen olisi pitänyt povata voittajaa jalkapallon kolmosdivariottelussa isäntäseura Forssan Jalkapalloklubin ja Sääksjärven Loiskeen välillä, olisi moni kääntänyt peukkunsa Loiskeen suuntaan. Vierastiimi prässäsi hyvin ja loi pari, kolmekin hyvää maalimestaa, jotka FJK:n nuori veskari Viljami Järvinen selvitti. Sen jälkeen iski kulmapotkusta FJK onnenkin avustuksella avausmaalin ja lukuisista Loiskeen pelaajavaihdoista huolimatta isäntäseura piti pintansa loppuun saakka. Loppulukemat Forssassa FJK:lle 3–0.

– Vauhdikkaan alun jälkeen taisimme hiukan hiipua fyysisellä puolella. Kieltämättä sapettaa myös pelin tuomarityöskentely. Kolmosdivarin pelillinen taso on noussut, mutta ikävä kyllä tuomareitten ei, tilitti pettynyt Loiske-valmentaja Janne Malmi ottelun jälkeen.

– Ei peli tuomareihin ratkennut, he olivat tasapuolisesti heikkoja, Malmi jatkoi.

Tappio oli sikälikin harmillinen, että FJK kuuluu ilman muuta niihin joukkueisiin, jotka Loiskeen pitäisi kyetä voittamaan, mikäli sarjataulukon puolivälin sijoja sääksjärveläisjoukkue meinaa kolkutella. Loiske oli hyvällä kokoonpanolla liikkellä, onnistujiakin löytyi, mutta yhtä joukkueen todellista sytyttäjää ei nyt oranssitiimistä voi nimetä. Maalissa Akseli Syrjälä oli kolmesta takaiskusta huolimatta hyvä.

Kolmosdivari mallia 2018 on kärjen osaltaan kovatasoinen, mutta erot häntäporukoihin ovat isot. Esimerkiksi sarjakärki PS-44 Valkeakoskelta ryöpytti kotikentällään häntäpään PP-70:a peräti lukemin 14–2.

Loiske pelaa TPV/2:sta vastaan kotipelin torstaina 30. toukokuuta. Viidentenä oleva TPV on hankkinut tähän mennessä yhden voiton eli kolme pinnaa Loisketta enemmän.

Nelosdivisionassa LeKi-futis ryhdistäytyi surkean kauden alun jälkeen ja voitti Ikaalisten Urheilijat Sampo Clewerin kahdella maalilla lukemin 2–1.