Kansanedustaja Veijo Niemi puolustus- ja tarkastusvaliokuntiin – uuden hallituksen tullessa valiokuntapaikat päivittyivät

Veijo Niemi. Kuva: Timo-Olavi Jalkanen

Lempäälän-Vesilahden Sanomat uutisoi 11.6.2019, että kansanedustaja Veijo Niemi olisi nimetty valtiovarainvaliokunnan jäseneksi. Kun uusi Antti Rinteen johtama hallitus astui valtaan, myös valiokuntapaikat muuttuivat.

Niemi on jatkossa puolustus- ja tarkastusvaliokunnan jäsen, aivan kuten hänen puolueensa perussuomalaiset ehdotti. Lisäksi Niemi on hallintovaliokunnan varajäsen.

– Valtiovarainvaliokuntaan minut nimettiin heti, kun eduskuntatyö alkoi, mutta se oli vain väliaikainen tilanne. Nyt kun on uusi hallitus, niin myös valiokuntapaikat päivittyivät, Niemi kertoo muutoksen taustaa.

Lue lisää aiheesta:

Lempäälä sai oman kansanedustajan – Suoniemi vesilahtelaisehdokkaiden ykkönen

Veijo Niemi sanoo toimivansa eduskunnassa hyvän ja oikeudenmukaisen Suomen puolesta

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?