Katsojien reaktiot eivät yllätä. Juhannustansseista poistuvista teatterivieraista jotkut olisivat halunneet heittää näyttelijöitä mädillä tomaateilla, ja he kailottavat äänekkäästi tunnekuohunsa julki. Jotkut ovat ekstaasissa, koska käsikirjoittaja Juho Gröndahl, ohjaaja Linda Wallgren, säveltäjä Joonas Mikkilä ja valosuunnittelija Eero Auvinen takasivat vauhdin ja vaaralliset tilanteet. Muutamat jäivät kaipaamaan kunnon naintikohtauksia, joihin kirjailija Hannu Salaman romaani olisi antanut vapaat kädet. Yleisöllä riittää puhuttavaa, tämä on varmaa.
Tampereen Työväen Teatteri lupasi, että Hannu Salaman Juhannustanssien ilmestymisen 55-vuotisjuhlasyksyä vietetään räväkästi. TTT vannoi tuovansa teoksesta sellaisen toteutuksen, jota tämä maailma ei olisi vielä nähnyt. 1960-luvun sensaatioksi noussut kirjailija ja hänen läpimurtoteoksensa palaavat kunniakkaasti kansakunnan kaapin päälle.
TTT säilyttää kasvonsa lunastamalla lupauksensa. Suuri porukka 25-40-vuotiaita teatterin ammattilaisia palaa halusta esittäessään seksuaalista vapautumista ja sananvapautta edistänyttä kulttiteosta, jossa on äänessä tavallinen kansa. Koko taiteilijakunta on hitsautunut yhtenäiseksi tiimiksi, mikä heijastuu lopputuloksesta.
Juho Gröndahlin käsikirjoitus on siistiäkin siistimpi. Häntä ei voi moittia liian karkeasta kielestä, päinvastoin. Hannu Salaman teksti vilisee vittuja ja kyrpiä, mutta Gröndahlin kynästä on lähtenyt hienostoa tyydyttävämpi jälki. Mutta, eihän Pispala ja pispalalaisetkaan ole enää samanlaisia kuin sodan jälkeisinä vuosikymmeninä, jolloin Salama siellä asui ja varttui. Köyhälistön alueesta on tullut ylemmän kansankerroksen hienostoalue.
Linda Wallgrenin ohjaus on siveellisyyden huipentuma. Maa ei järise eikä tärise, kun jussin viettäjät ryyppäävät ja sen päälle paneskelevat metsämättäillä ja rantatöyräillä. Wallgren ei mässäile sen enempää nainneilla kuin väkijuomien käytölläkään. Ohjaaja pitää väkensä siveellisyyden sipuleina.
Kun ei ole kyllästymiseen asti höyrypäissä örveltämistä eikä sukupuolielinten turhaa esittelyä, niin niistä harvoista kohtauksista, joissa turvaudutaan Aatamin ja Eevan asuihin, jää hyvä fiilis. Wallgrenin oivallus vilauttaa paljasta pintaa yhtyeen hetkellisellä alastomuudella on suorastaan tyylikäs. Pallit ja kullit heiluvat musiikin tahdissa, mutta meno ei yllä millään muotoa pornoiluksi.
Kirjailija Hannu Salama sai Juhannustansseillaan mylläkän aikaan. Häntä syytettiin sukupuolisiveyden turmelemisesta ja jumalanpilkasta – ennen kaikkea huonojen vaikutteiden kylvämisestä. Heti ilmestyttyään Juhannustanssit löysi lukijansa. Kriitikot kehuivat romaania kilvan. Salama ja hänen mestariluomuksensa, sanallinen taideteoksensa tulee TTT:n näytelmässä uskollisesti ja taitavasti kuvatuiksi.
Käsikirjoittaja Juho Gröndahl on syvällinen pohdiskelija. Hän on malttanut viettää riittävästi aikaa alkuperäisteoksen parissa. Käsikirjoittaja on todella tuonut 1960-luvun tekstit 2020-luvulle. Ihmisten puhetapa ei ole meidän päivinämme samanlainen kuin puoli vuosisataa sitten. Gröndahlin teksti elää ajassa. Hän ei myöskään raiskaa tai latista Salaman kuvaamaa maailmaa.
Ohjaaja Linda Wallgren ei todellakaan mene ratkaisuissaan sieltä, missä rima on matalimmalla. Wallgren vyöryttää ihmiset mittumaarin hurmioivaan lumoon. Hän käyttää suorastaan nerokkaasti näyttämöä sekä valjastaa vielä katsomon näyttelijöiden temmellyskentäksi. Huussi on katsomossa. Lemmiskelevä pari kirmaa tekemään lemmentyön katsojien silmien alla. Paska ei haise, eivätkä genitaalit pilaannu. Wallgrenin ideat toimivat.
Wallgren osalistaa teatterivieraat. Tämä ratkaisu istuu kuin piste iin päälle Juhannustanssien kokonaistoteutukseen.
Säveltäjä Joonas Mikkilän musiikki rytmittää juhannusjuhlijoiden ilonpitoa sekä samalla sitä kaihoa, pettymystä ja surua, joita ihmiselämässä kohdataan. Näin käy, kun ihminen ei saa vastakaikua rakkaudelleen tai kulli on tanassa, mutta sitä ei pääse tyydyttämään haluamansa partnerin kanssa.
Huomionarvoista on se, että TTT:n Juhannustansseista ei ole tehty sateenkaarikansan tai sukupuolettomien ihmisten esiinmarssia. 2020-luku olisi suonut tähän luontevan mahdollisuuden.
Samuli Nordbergin koreografia siivittää juhannuksen juhlijoiden menoa. Vauhtia on. Lanteet heiluvat, ja jalat huopaavat ja soutavat. Rytmi tarttuu.
Lavastus on oivaltava. Janne Vasama tarjoaa puitteet suomalaiselle suviyön juhlinnalle ja Salaman kirjan elämänmakuiselle sisällölle. Näyttävät kesäkuvat kirkkaine väreineen pitävät huolen siitä, että kolkossa lokakuisessa illassa päästään muistelemaan kesää ja kärpäsiä. Mahtipontinen rakennelma muuntuu moneksi. Se on linja-autona, tanssilavana, baarina sekä saunana.
Eero Auvinen on todella valjastanut pakistaan kaikki mahdolliset keinot valoshownsa hyväksi. Auvisen valoratkaisut kuvaavat niin henkisten salamoiden räiskyntää, kun yhtyvien ihmisten loppunautintoja. Ja ennen kaikkea sitä, että maailma on välillä täysin raiteiltaan.
Roolihenkilöiden puvut, maskit ja kampaukset ovat just eikä melkein. Ne tuovat viimesilauksen ajalle ja paikalle.
Koko näyttelijäkaarti on hengessä mukana. Niin kuin onnistuneet juhannuskekkerit yleensäkin, niin myös tämän näytelmän meno on tiiviin yhteiselon hedelmää. Ryhmätyötä parhaimmillaan.
Näytelmä huipentuu kuuluun muurari Hiltusen pilasaarnaan. Teatterivieraat ymmärtävät, millainen on sensuroitu ja sensuroimaton Hannu Salaman Juhannustanssit.
Tampereen Työväen Teatteri ei rienaa. Tämä näytelmä osoittaa sen, ettei Hannu Salaman romaanissa oikeasti ollut sytykkeitä sellaiseen sotaan, joka kirjasta käynnistyi. Salama kuvasi kansaa ja puhui kansankielellä.
TTT:n toteutus ei pilkkaa Jumalaa. Tyylitaju on tiukasti tekijöiden hanskassa.
Suomalaiset ovat seksuaalisesti vapautuneimpia kuin 1960-luvulla, mutta entä sitten? Jokaisella aikakaudella on omat murheensa. Nyt sellainen on esimerkiksi lapsiporno ja alaikäisten hyväksikäyttö. Niiden kitkemisessä riittää yhteiskunnalla ja kansakunnalla työtä.
Viisi tähteä tälle näytelmälle, joka saa ihmiset ajattelemaan maailmanmenoa ja ennen kaikkea muutosta. Nuoret ovat puhuneet. Pulinat pois ja ennakkoluulottomasti teatteriin, ja ilman kananmunia ja pilaantuneita tomaatteja.
MATTI PULKKINEN