Piikki: Taloutta ja kulttuuria

Ensin anteeksipyyntö lukijoilleni. Muutama viikko sitten julkaistussa kolumnissa annoin teille liian positiivisen kuvan Lempäälän taloudenpidosta. Mainitsin jopa, että voimme nukkua yömme rauhassa. Pahoittelut siitä.

Mihin virheeni perustui? Kun olin tiukannut tietoja sekä kunnan talouden hallinnasta että investointien tilasta, kunnan johto kertoi asioista (LVS 18.9.2019) vähän moittivaan sävyyn. Kirjoituksen henki oli, että on turha kysellä, hommat ovat hanskassa. Pian tämän jälkeen selvisi, että Lempäälän kunnan tämänkin vuoden tulos on menossa miinukselle. Tuli hakematta mieleen yhdysvaltalaisen kirjailijan Mark Twainin (oikealta nimeltään Samuel Langhorne Clemens) tokaisu, että huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja ja ennenaikaisia. Liioiteltuja olivat myös tiedot talouden hallinnasta. Erityisen huolestuttavalta tuntuu henkilöstökulujen voimakas kasvu.

Mutta eipä arvostella puolivalmista työtä, vaan odotellaan vuoden loppuun. Eikö niin, että ihmeitä voi tapahtua?  Pari vuotta sitten muuten riemuittiin kunnan positiivisesta tuloksesta, ja siitä jaettiin osa henkilökunnalle. Rahan siirto toiseen suuntaan ei taida olla mahdollista?

Lempäälä-talon rakentaminen on sentään sujunut toistaiseksi budjetin mukaan. Vielä kun saataisiin päätettyä, minkälainen ramppi tarvitaan sillalle pääsemiseksi. Yhteisymmärrykseen pääseminen on osoittautunut yhtä kiharaksi kuin ehdotettu ramppi. Pitäisikö hankkia sillan päähän nostolava? Konevoimalla ylös nousisivat niin tervejalkaiset kuin liikuntarajoitteisetkin.

Jätetään Lempäälä-talo hetkeksi sivuun ja siirrytään kulttuurin pariin. Vuonna 2026 Lempäälässä pitäisi olla valmiina kulttuurikeskus. Hankkeesta ollaan innoissaan ja jopa kunnan johto on kehunut ajatusta. Toistaiseksi kukaan ei ole puhunut rahasta, joka kuitenkin kulttuurihankkeissakin on ratkaiseva tekijä. Toivottavasti sitä löytyy jostakin, kunnalta ei varmasti ole odotettavissa mitään.

Syksy voisi olla kulttuurista nauttivalle ihmiselle mukavaa aikaa. Voisi, ellei teatterintekijöitä, kirjailijoita ja muita kulttuurintuottajia vaivaisi pakonomainen vimma tehdä kummallisia kokeiluja. Teatteritaide on muuttunut melskaamiseksi. Kriitikot ovat suorastaan hurmaantuneita, kuten olemme saaneet lukea esimerkiksi Juhannustanssien uuden teatteriversion kohdalla. Erityisenä ansiona kriitikko piti sitä, että kaikki vanhat tukipylväät on kaadettu maahan. Jostain syystä kirjailija Hannu Salama ei näyttänyt innostuneen esityksestä.

Parin viikon päästä julkaistaan kirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat. Eiköhän sieltäkin poimita palkittavaksi jokin romaani, jossa kirjailija on ihastuttavasti lähtenyt uudistamaan romaanitaidetta. Eikö kukaan enää usko pelkän tarinan voimaan?

Finlandia-palkinto on rahallisesti pikku juttu jättipotteihin verrattuna. Hotakainen sai jo omansa Räikkös-kirjalla, ja nyt on vuorossa Jari Tervo Loiri-kirjallaan. Rahan lisäksi on vaikea nähdä mitään muuta motiivia tuollaisen tirkistelykirjan julkaisemiselle. Sitä paitsi 700-sivuiset kirjat pitäisi lailla kieltää.

 

Kirjoittaja kaipaa oikeita kulttuurinautintoja

 

Lue myös:

Piikki: Trendikästä valehtelua