Hakkari isännöi ensi syyskuussa yleisurheilun suurtapahtumaa

Yleisurheilun seuracupin B-sarjan finaali käydään tulevan syyskuun viidentenä päivänä Lempäälän uudistetulla Hakkarin urheilukentällä. Suomen Urheiluliitto siunasi Lempäälän Kisa-Yleisurheilun isännyyshakemuksen kokouksessaan.

LeKi-YU on voittanut useampana vuonna peräkkäin suositun seuracupin B-sarjan eli siinä kategoriassa kisaavat sellaisten kuntien/kapupunkien seurat, joissa on 10 000–35 000 asukasta. Mukana kilvoittelelussa ovat 11–17-vuotiaat nuoret.

– Tulossa on iso tapahtuma, kun mukana on 16 seurajoukkuetta ja niissä kolmisenkymmentä urheilijaa kussakin, puhutaan siis noin 500 osanottajasta. Kisapäivän jälkeen joukkueet matkaavat Tampereelle Ratinaan katsomaan Ruotsi-ottelua, tiedottaa LeKi-YU:sta Timo Reunanen.

Kilpailukausikin on edelleen käynnissä, kun maastojuoksussa kilvoiteltiin paikoista Pohjoismaisiin kisoihin. LeKin Leevi Keronen kävi tiukan kisan voitosta 19-vuotisissa Joensuun Mika Kotirannan kanssa, mutta taipui kirissä sekunnilla voittajalle. Paikka Vierumäellä käytäviin PM-maastoihin lienee Keroselle selvä.