Eletäänköhän me nykyään liian helppoa elämää. Kun ei tunnu olevan niitä oikeita ongelmia, niin meillä on aikaa ja voimavaroja pohtia, että onko se vaarallista, jos vaikka joulukirkossa rukoiltaisiin ihan yllättäen ja lupaa kysymättä tai että tehtäisiin sellainen hullutus, että ruvettaisiin puhumaan Jeesuksesta vähän enemmän kuin laki sallii vaikkapa siellä joulujuhlassa. Pitää olla niin varovainen, ettei haksahda sellaiseen rikokseen kuin, että harjoittaa ihan vain sitä omaa uskoansa ihan yllättäen ja lupaa toisilta kysymättä ja ihan omassa kotimaassaan. Mitenkä ne ihmiset entisaikoina sietivät tuota suomalaista uskonnonharjoitusta?
Hyvinä vanhoina aikoina sitä pidettiin jopa osana tavallista elämänmenoamme. Puhuttiin ” kodista, kirkosta ja isänmaasta” ja vielä yhtä aikaa ja yhdessä. Silloin kun oli todella vaikeaa ja itäinen naapuri halusi muuttaa meille pysyvästi asumaan, silloin osana tuota itsenäisyytemme säilyttänyttä yhteishenkeä oli juuri oman uskonnon harjoittaminen – yhdessä ja muilta lupaa kysymättä. Sitä kutsuttiin jopa isänmaallisuudeksi. Eikä kukaan loukkaantunut ja pahoittanut mieltänsä, ja jos pahoittikin, niin sitten piti mölyt mahassaan. Ei ihmiset ennenkään kaikki niihin pappien juttuihin uskoneet. Silti kuunneltiin yhdessä ja koettiin sitä nykyäänkin suositeltavaa yhteisöllisyyttä. Vaikka ei muuten, niin sitten ihan joukon jatkona. Se loi turvallisuutta, kun sai olla osa jotakin suurempaa ja aiempienkin sukupolvien omakseen kokemaa. Tärkeintä oli, että selvittiin hengissä. Ei yksin mutta yhdessä!
Raamatussa tuo nykyään niin kovasti ongelmallinen Jeesus sanoi aika viisaasti: ”Ei ihmistä voi saastuttaa mikään, mikä tulee häneen ulkoapäin. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee hänen sisältään ulos” (Mark. 7:15). Voisimmeko me keskittyä enemmän ihmisenä ja ihmisiksi toinen toisillemme olemiseen. Emme kokisi toisiamme uhkina vaan mahdollisuuksina! Ihmisenä voi myös kasvaa ja siihen meillä kaikilla on aihetta läpi elämämme. Kukaan ei ole päässyt Himalajan huipulle yksin, mutta kylläkin osana hyvää porukkaa. Kukaan ei ole hyvä kaikessa, mutta yhdessä me osataan jo vaikka mitä. Ympärilläni olevien kanssakulkijoiden erilaisuus toivottavasti rohkaisee meitä jokaista olemaan ”ylpeästi erilaisia”. Jokainen meistä ”painii omassa sarjassaan” ja jokaisen sarja on juuri hänelle se paras mahdollinen. Laskemalla ensin hitaasti kymmeneen jää moni harkitsematon teko tekemättä ja sana sanomatta.
Hyvää ja rohkeata joulua kaikille! Yritetään olla loukkaamatta tai loukkaantumatta. Ollaan yhdessä olemassa ja nautitaan siitä.
KirkkoHarri Henttinen
Vesilahdesta
