Otsikossa oleva sana on ollut varmasti monien huulilla, kun on lukenut uutisia erään kulttuurineuvoksen toiminnasta. Hän on nyt syytettynä törkeästä ihmiskaupasta, ja menneiltä vuosilta mieheltä löytyy monenlaista rikoshistoriaa. Monet ovat nyt – ja vasta nyt – kertoneet miehen vuosikausia jatkuneesta nuorten naisten ahdistelusta. Sikamaista! Eikä yhtään lievempää sanaa voi käyttää niiden tunnettujen poliitikkojen toiminnasta, jotka ovat tukeneet miestä saamaan suuria rahallisia avustuksia ja jopa arvonimen. Toivottavasti he, edellistä presidenttiämme myöten ymmärtävät katsoa nöyrästi peiliin.
Sikamainen –sana tuollaisen törkimyksen kohdalla ei tee oikeutta sialle. Pitäisikö nykytyylin mukaan pyytää anteeksi kaikilta sioilta, että huonosti käyttäytyviä ihmisiä verrataan niihin. Ainakin meidän olisi syytä antaa sialle sille kuuluva arvo.
Nyt alkaakin olla viimeiset hetket julistaa sian tärkeyttä suomalaisten historiassa. Kotieläintuotanto on tällä hetkellä vastatuulessa, ja se näkyy jopa joulupöydän antimissa. Kunnon väki nauttii erilaisista kinkun korvikkeista, joita – hämmästyttävää kyllä – nimitetään kinkuiksi.
Läski miehen tiellä pitää, sanottiin ennen vanhaan, ja se piti paikkansa. Kun talon isäntä oli raatanut hevosen kanssa tukkimetsässä, kahlannut reisiään myöten lumessa, kaatanut, karsinut ja katkonut vankat puut ilman konevoimaa, ei hänelle kannattanut tarjota mitään korvikkeita. Silloin tarvittiin perunan kanssa kunnon läskisoosia. Se oli tehty itsekasvatetun sian lihasta, jossa oli nykyisin kammotun punaisen lihan päällä muutaman sentin läskikerros.
Köyhimpien talojen elinehto oli sika tai pari, joille kelpasi syötäväksi melkein mikä hyvänsä, ja joista syksyllä saatiin perheelle hengenpitimiä. Siat ovat siis pelastaneet monet mökin asukkaat nälänhädältä. Suuret ikäluokat eli tämän hetken lasten ja nuorten isovanhemmat säilyivät hengissä ja kasvoivat sikojen ansiosta.
Sikaa on arvostettu kautta vuosikymmenten. Siitä ovat osoituksena kymmenet sanonnat, joissa tuolla sympaattisella eläimellä ja sen ominaisuuksilla on kuvattu meidän ihmisten elämää. ”Aina sika syyn keksii, milloin on maa jäässä, milloin kärsä kipeä” tai ”itselleen sika vahinkoa tekee, kun kaukalonsa kaataa”. Nämä sopivat meihin, mutta yhtäläisyyksiä löytyy helposti myös tämän päivän poliittiseen päätöksentekoon.
Paljon muitakin sanontoja on keksitty tuosta kotieläimestämme. Sanotaan esimerkiksi, että käydään kimppuun kuin sika limppuun. Jotakin voidaan lyödä kuin vierasta sikaa, ja lyönnin kohde saattaa huutaa kuin sika aidan raossa. Sen sijaan kummastusta herättää, mistä sikotauti on saanut nimensä? Onko sillä jotain tekemistä sian kanssa?
Kunnioitukseni sialle Lauri Viidan sanoin: ”sika lihoi, akka laihtui. Joulun alla vuoro vaihtui”.
Kirjoittaja odottaa joulua kinkkuineen
