
Rakettien räiske, pamahtelut ja ruudin tuoksu voivat aiheuttaa koirassa pelkoa. Suomen Kennelliitto ry vinkkaa, kuinka arka karvakamu pääsee vuodenvaihteen juhlinnan yli.
Ennaltaehkäisy ja varautuminen on tärkeintä, jos tiedät koirasi pelkäävän ilotulituksia. Käy koiran kanssa reippaalla kävelylenkillä päivällä hyvissä ajoin ennen paukuttelun aloittamista. Sallittu aika ilotulitteiden ampumiselle on uudenvuodenyönä kello 18–02 välillä. Älä ota koiraa mukaan katsomaan ilotulitteita, vaikka se ei näyttäisi pelkäävän niitä.
Pidä koira uudenvuodenaaton lenkeillä aina kiinni, ettei se pääse säikähtäessään karkaamaan. Ääniherkällä koiralla voi olla sekä kaulapanta että valjaat kävelylenkin ajan, ettei se pääse rimpuilemaan irti. Kaulapantaan kannattaa kiinnittää laatta, jossa on omistajan yhteystiedot.
Oman koiran tunteminen on kaiken A ja O.
– Jos koira pelkää raketteja ja on kovin ahdistunut, kannattaa keskustella asiasta oman eläinlääkärin kanssa ajoissa, toteaa Suomen Kennelliiton eläinlääkäri Liisa Lilja-Maula.
Oma eläinlääkäri voi kartoittaa toimenpiteet ja mahdollisen rauhoittavan lääkityksen tarpeen.
Kotoisa taustahälinä auttaa
Pelkäävää koiraa auttaa se, että omistaja käyttäytyy mahdollisimman normaalisti kotona. Varaa koiralle oma tila, jossa se voi olla rauhassa. Kotoisa taustahäly, kuten musiikki tai televisio, voivat myös helpottaa tilannetta.
Vedä verhot ikkunoihin, ettei koira näe ilotulitteiden välkkyviä valoja ja katso, että koira pääsee niin halutessaan piiloutumaan omaan turvapaikkaansa. Voit antaa koiralle järsittäväksi luun, mutta älä ihmettele, mikäli tuttukaan herkku ei maistu. Pelokas koira ei välttämättä halua syödä mitään.
Kiinnitä uudenvuodenaaton lisäksi myös lähipäivinä huomiota koiran ulkoilujen yhteydessä siihen, ettei se pääse karkaamaan. Pelokas koira voi yrittää karkuun myös raollaan olevasta ovesta.
Viimeisimmät kommentit