Lempon voittokulku kotisalissa jatkui Kyyjärven kukistuksella

Matti Toivola passaa ja Teemu Koivunen iskee. Kovavireinen Lempo otti 3 – 0-voiton pahasta vastuksesta Kyyjärven Kykystä. Kuva: Antti Raunio

Lentopallon miesten ykkössarja alkaa kulkeutua kohti kevättalven ratkaisuhetkiä. Mikä mukavinta lempääläisjoukkue Lempo-Volleyn talvivire näyttää varsin vahvalta, siitä tuorein todiste oli puhdas 3–0 (25–15, 25–18, 26–24) -voitto aina hankalasta vastustajasta eli Kyyjärven Kykystä. Lempo johtaa edelleen runkosarjaa, mutta useamman pelin Lempoa vähemmän pelannut TuTo Turusta lienee edelleen vahvin ehdokas perussarjan ykköspaikalle.

– Nyt ollaan kahdessa viimeisimmässä pelissä saatu pidettyä hyvä taso. Se on tarkoitus pitää kauden loppuun asti. Oli kylmäpäinen suoritus, etenkin päätöserässä. Kaksi ensimmäistä erää pelasimme tosi vähillä omilla virheillä, kiitteli vuolaasti joukkojaan pääpiiskuri Esa Kunnari.

Kaksi erää menikin lempääläisillle varsin suvereenein elkein, mutta pitkän tauon jälkeen lentopallossa usein tapahtuu heilahduksia. Nytkin Kyky ja sen kokeneet takavuosien liigatähdet Aivars Petrusevics, Ville Heiskanen ja Petteri Penttinen olivat sisuuntuneita ja paransivat tekemistään. Lempo oli jo erätappion partaalla, mutta sinnikäs takaa-ajo ja vielä sinnikkäämpi taisteluilme nostivat Lempon takaa rinnalle. Peli päättyi mainion ottelun pelanneen passari Matti Toivolan ässäsyöttöön.

Yksi pelin kovimmista lempääläisesityksistä nähtiin yleispelaaja Kasper Pennaselta (17 pistettä), joka kantaa Lempäälässä annettua lempinimeä ”Moukari”. Pennanen on kotoisin Siilinjärveltä ja opiskelee nyt Hervannassa Teknisellä yliopistolla rakennustekniikkaa.

– Tänään iskupeli alkoi alusta alkaen rullata ja passejakin tuli tasaisesti. Myös oma syöttö kulki mainiosti, eikä nostopelissäkään vaikeuksia ollut, analysoi Pennanen omaa peliesitystään.

Pennasella on ollut viime kautta enemmän vaihtopenkkikomennuksia, mikä johtuu vain siitä, että tällä sesongillla lempääläissakilla on yleispelaajarosterissa kolme todella kovaa pelaajaa eli Pennasen ohella Eetu Rantanen ja Kyky-pelistä pois ollut ex-maajoukkue ja -ammattilaispelaaja Tomi Rumpunen. Myös hakkuriosastolta löytyy kovaa kilpailua, sillä edellispelissä Nurmoa vastaan Anssi Vesanen palkittiin joukkueen parhaana ja Kyky-pelissä puolestaan Henri Laine tykitti erinomaisella teholla palloja parkettiin muun muassa kolmannen erän Lempon kirivaihteen aikana.

Lempolla on tällä kaudella ollut yhdeksän kotipeliä ykkösarjassa, niistä on tullut yhdeksän voittoa. Hakkarin halli on siis ollut todella hankala paikka vastustajajoukkueille. Runkosarjan viimeisessä kotipelissä lauantaina 1. helmikuuta Hakkarin taikaa koittaa murtaa yllätysvalmis Karhulan Veikot, joka osoitti parisen viikkoa sitten laatunsa lyömällä Kykyn vierasssa erin 3–1.

LUE LISÄÄ:

Lempo sisuuntuneena upeaan kotivoittoon: ”Porukassa hyvä fiilis päällä”, kertoo Anssi Vesanen

Lempon Tatu Härkönen (vas.), Henri Laine ja Jyri Niemi tuulettivat riemuissaan voittoa. Kuva: Antti Rraunio