Georges Bizet’n Carmen ei syty täyteen roihuunsa Tampereen Oopperassa. Nimiroolin laulava mezzosopraano Niina Keitel säästelee ääntä ja kehollista ilmaisua himoittuna mustalaisnaisena, veren kiehunnasta ei juuri näy merkkejä. Ohjaaja Marco Bjurströmin monet ratkaisut suosivat pökkelömäistä hitautta, ja erityisesti solisteille luotu koreografia jää niukaksi. Sen sijaan joukkokohtauksissa on eloisuutta ja voimaa. Kati Lukan luomat lavasteet tukevat voimakkaasti Henri Meilhacin ja Ludovic Halévyn librettoa, jossa liikutaan espanjalaisen tupakkatehtaan ja salakuljettajien maailmassa.
Tampereen Oopperalla olisi ollut kaikki eväät paljon tulisempaan Carmeniin kuin nyt nähdään 30-vuotiaan Tampere-talon isossa salissa.
Tampere Filharmoniakaan, 90, ei syökse ilmoille intohimoisesti säveltäjä Georges Bizet’n mestariteosta. Onko tasaiseen ja turvalliseen soitantaan syynä kapellimestari Alberto Hold-Garridon ratkaisut vai mikä? Carmen-toteutuksia kotimaassa ja ulkomailla nähneet ja kokeneet tietävät, että Bizet kunnostautui Carmenissaan nimenomaan orkesterin mestarillisena käyttäjänä.
Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas suitsutti ensi-illan tervetuliaissanoissaan nimenomaan sitä, että Tampere Filharmonia on Suomen monipuolisin filharmonia. Tällä kertaa suureksi pettymykseksi tämä kunniakas sinfoniaorkesteri ei säihky kuulijansa hurmaten. Carmenin koko musiikillinen loistokkuus ei pääse valloilleen.
Tampereen Oopperan kuoro, Tampereen Oopperan lapsikuoro ja Pirkanpojat tuovat taidokkailla osuuksillaan spektaakkelimaista räiskettä Carmeniin. Suuressa joukossa on voimaa, ja se kanavoituu ihailtavasti yhdessä tekemiseen. Monikymmenpäisissä joukkokohtauksissa on tartuntapintaa ja pitovoimaa, jotka nostattavat tunnelman kattoon. Yleisö pääsee fiilistelemään.
Kuorokapellimestari Heikki Liimola on tehnyt jälleen tyylilleen uskollisesti laadukasta työtä.
Ohjaus kristallisoi vahvaa tarinaa
Libretistit Henri Meilhac ja Ludovic Halévy loivat aikanaan vahvan tarinan Prosper Mériméen samannimisen novellin pohjalta. Tarinallisuutensa ansiosta Carmenista on tullut reippaassa sadassa vuodessa klassikko, suurten yleisöjen rakastama ooppera.
Tiivis kertomus kuvaa tapahtumia sevillalaisen tupakkatehtaan edustalla, Lillas Pastianin kapakassa, vuoriston metsissä sekä härkätaisteluareenan liepeillä.
Carmen-oopperassa on eloa, liikettä ja tapahtumia. Georges Bizet antoi musiikillisen kielen rakkaudelle, intohimolle sekä traagisille käänteille. Loistokas teksti ja loistokas musiikki lyövät tasavertaisesti kättä toisilleen.
Onneksi ohjaaja Marco Bjurström on ollut uskollinen alkuperäiselle tekstille. Keskeiset teemat – rakkaus, viha, toiminta, väkivalta ja kuolema – saavat hetkensä ja kasvonsa.
Bjurström sanoi ennen esityksen alkua pelänneensä, etteivät kaikki solistit taipuisi hänen ohjauksellisiin ratkaisuihinsa. Hänen sanomansa antoi ymmärtää, että luvassa olisi ollut joitakin spesiaaleja, yllätyksellisiä yksityiskohtia. Niitä ei ollut. Päinvastoin.
Erityisesti mieltäni jäi kaihertamaan se, miten verevän kertomuksen keskiössä oleva Carmen on tällä kertaa kovin vähäeleinen. Missä ovat rakastetun, suorastaan palvotun Carmenin tulisuus ja sähinkäisyys?
Olisiko ohjaaja-koreografin kannattanut tuoda näyttämölle toinenkin Carmen-kaunotar, kiihkeä ja leimuava tanssija, joka olisi omalla osuudellaan tukenut vaativaa lauluroolia esimerkiksi härkätaisteluareenakohtauksessa?
Tampere-talon isolla näyttämöllä on totisesti esiintymisneliöitä ohjata intohimoa pursuava mustalaisooppera!
Lukan lavasteet sykähdyttävät
Onneksi Tampereen Ooppera ei ole säästänyt lavastuksissa.
Carmenin kulissit ovat yhtä runsaat kuin Bizet’n musiikki ja Meilhacin-Halévyn libretto.
Kati Lukka on löytänyt lavastusideansa unohtumattomista ja koskettavista Bizet’n melodioista. Lukan jälkeä seuratessani vahvistuu käsitys, että hän on alansa ehdotonta kärkeä maassamme.
En avaa lavastuksen yksityiskohtia, jotta seuraavien näytöksien oopperavieraille jää yllättymisen ja ihailun ilo. Sitä neljän näytöksen näyttämökuvat tuovat kiitettävästi.
Näyttämön pyörivä keskiosa on läpi esityksen ohjaaja-koreografin, lavastajan ja valomestari Ville Syrjän hyvän yhteispelin vaikuttava areena.
Runsaimmillaan ooppera tarjoaa nautintoa kaikille aisteille. Näin on tälläkin kertaa. Erika Turunen on loihtinut puvustuksen, joka tekee kunniaa 1870-luvulla syntyneelle oopperalle.
Solistit, paloa lisää!
Carmenin upeat aariat ja duetot jäävät helposti soimaan kuulijansa mieleen. Musiikki tulvii päälle; sille on helppo avata kaikki vastaanottoräppänänsä.
Carmenin osan laulava mezzosopraano Niina Keitel pystyy varmasti syvällisempään ja puhuttelevampaan tulkintaan kuin mitä perjantaina ensi-illassa kuultiin. Odotukseni esimerkiksi Habanera-aariasta, rakkauden tuskasta ja ylistyksestä, haihtuivat Tampere-talon ison salin pimeyteen.
Nimenomaan tähän oopperaan tulevat ihmiset odottavat Carmenilta suuria tunteita – sydämen paloa ja silmien loistoa.
Tenori Arturo Chacón Cruz konkretisoi Tampereen-vierailullaan olevansa äänialansa maailman kärkeä. Hän saa tulkintaansa kipua ja surua siitä, ettei hänen voimakkaasti roihuava rakkautensa saavutakaan vastakaikua Carmenissa. Veitsen isku ja vuodatettu veri ovat traagisuudessaan totta.
Machoilevana Escamillona nähtävä ja kuultava baritoni Tommi Hakala on äänellisesti ja teatraalisesti tasapainossa roolinsa kanssa. Hänen tulkintansa suorastaan sinetöi Carmen-oopperan sisällökkyyden.
Erityisesti tässä Carmen-toteutuksessa nousee tinkimättömällä ja korkeatasoisella laulullaan esille Micaëlan roolin tekevä Marjukka Tepponen. Hänen vuoriston metsissä kaikuva C’est des contrebandiers, Air -aariansa on taivaallista kuunneltavaa.
MATTI PULKKINEN