Jäteasemilla asiointia rajoitetaan koronaviruksen takia

Vesilahden jäteasema sijaitsee Mäntytiellä. Kuva: Erkki Koivisto

Pirkanmaan Jätehuolto kehottaa välttämään asiointia jäteasemillaan ja hoitamaan vain välttämättömät jätteiden viennit. Jäteasemille otetaan kerrallaan viisi asiakasta vastaan.

– Jäteasemien kävijämäärät ovat vilkastuneet, ja haluamme varmistaa asiakkaiden ja henkilökunnan terveyden ja turvallisuuden rajoittamalla asiointia. Osa jäteasemista on pieniä ja tilat ruuhkaantuvat. Toivomme, että asiointi siirretään odottamaan epidemian hellittämistä ja jätteet varastoidaan mahdollisuuksien mukaan kotona, kertoo aluepäällikkö Tero Haapala Pirkanmaan Jätehuollosta.

 

Koukkujärven ja Tarastenjärven jätekeskuksissa asiointia ei toistaiseksi rajoiteta, mutta turvallisuusohjeet pätevät sielläkin.

Kaikki Pirkanmaan Jätehuollon 21 jäteasemaa sekä jätekeskukset palvelevat normaalien aukioloaikojen mukaan, mutta tilanteet voivat muuttua. Aukioloajat ja muut jätehuollon palvelut poikkeusaikana kannattaa tarkistaa ennen asiointia verkkosivulta.

Repe & Romu -kierros ja Repsikka-kotinoutopalvelu ovat toistaiseksi keskeytetty. Jätekuljetukset ja lietetyhjennykset toimivat normaalisti.

 

 

Mikäli jäteasemalla asiointi on välttämätöntä, on syytä muistaa seuraavat ohjeet:

  • Vain 5 asiakasta kerrallaan jäteasemalle. Varaudu jonottamiseen.
  • Vältä lähikontaktit, pidä 5 metriä etäisyyttä toisiin asiakkaisiin.
  • Huolehdi käsiesi puhtaudesta.
  • Yski ja aivasta hihaan tai nenäliinaan.
  • Älä asioi asemilla ja jätekeskuksissa, jos olet sairaana, palannut 14 vuorokauden sisällä ulkomailta tai sinut on määrätty karanteeniin. Kehotamme myös riskiryhmiä ja yli 70-vuotiaita välttämään asiointia epidemian aikana.
  • Tuo kerralla isompi kuorma.
  • Asioi ripeästi.
  • Suosi lähimaksua.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?