Kun Italia ajautui ahdinkoon, Tuula Kaunisto tuli Suomen ja perusti oman yrityksen – Vesilahtelainen kouluttaa kampaamoalan ammattilaisia ympäri maailmaa

Vesilahtelaisessa kampaamossa asioivilla on mahdollisuus saada ajankohtaisen muodin mukainen kampaus. Tuula Kaunisto on nyt Vesilahdessa, kunnes hän lähtee toiseen kotiinsa Milanoon. Kuva: Pekka Pelkonen.

Tuula Kaunistosta huokuu ilo ja energia. Ja puhtia tosiaan tarvitaan, sillä hän sukkuloi  kahden maan, Italian ja Suomen, välissä.

– Kotipaikkakunnan siirsin juuri virallisesti Suomeen Italian huonontuneen työtilanteen vuoksi. Päätin näin 50-vuotiaana täräyttää ja perustaa oman yrityksen, TK-Consultantin.

Kaunisto mukaan oli järkevämpää perustaa yritys Suomeen kuin talousongelmista kärsivään Italiaan.

– Nyt siis reissailen kuin päätön kana edes takaisin näiden maiden väliä. Koulutan myös tulevaisuudessa kampaajia ympäri kenkämaata ja muuallakin kysynnästä riippuen.

 

Kaunisto lähti kauneudenhoitoalalle 17-vuotiaana.

– Minulla oli kova halua alalle ja päätin keskeyttää lukion toisen vuoden jälkeen, äitini harmiksi. Menin Kauhajoelle kampaamokouluun 1980 ja 19-vuotiaana avasin oman parturi-kampaamo Tuulan. Minulla oli kolme asiakaspaikkaa pienessä Räyringin  kylässä Vetelissä. Ajattelen aina nostalgialla niitä aikoja.

Kaunisto sanoo olevansa tyypillinen ekstrovertti, ulospäin suuntautunut ihminen.

– Minulla oli kova halu tehdä kaunista, erikoista ja nopeasti, olla ihmisten kanssa ja höpötellä koko ajan, hän hymyilee.

Tuula Kauniston elämän suunta muuttui, kun hän pääsi puoleksi vuodeksi opiskelemaan Chicagoon Pivot point-metodia.

– Opiskelumahdollisuus avautui rehtori Seppo Räisäsen ansiosta. Hän esitteli minut ammattiliitolle ja kertoi positiiviseksi asiaksi ”hulluuteni” ja kielivalmiuden. Olin myös suorittanut alan ammattitutkinnon ja opettajakoulutuksen. Suomen Hiusyrittäjät lähetti minut 1990 Yhdysvaltoihin opiskelemaan Pivot Point-metodin ja tuomaan koulutuksen Suomeen.

Kaunisto toimi sen jälkeen Räisäsen kanssa työparina 10 vuotta Pivot Pointin Hiusalan Koulutuskeskuksessa. Aika on jäänyt hänelle mieleen erittäin hyvänä kokemuksena.

 

Kansainvälisenä kouluttajana Tuula Kaunisto on tutustunut eri maiden työkulttuureihin Eurooppaa, Aasiaa ja Etelä-Amerikkaa myöten.

– Esimerkiksi Koreassa, Singaporessa ja Taiwanissa kampaajat ovat kovia tekemään töitä ja ahkeria oppimaan. Koulutuspäivät kestivät 12 tuntia eikä taukoja juuri tunnettu, Kaunisto kertoo.

Tehokkuuden kääntöpuolena on Kauniston mukaan taiteellisuuden ja luovuuden rajoittaminen.

– He pelkäävät olla luovia ja ovat tottuneet toteuttamaan kirjaimellisesti vain sen, mitä on pyydetty.

Italiassa tilanne on toisinpäin.

– Tekniikka kaipaa hiomista, mutta uskallusta, luovuutta ja taiteellisuutta pitää jopa jarruttaa, ettei karkaa mopo käsistä. He tekevät ensin ja miettivät sitten, mitä tulikaan tehtyä.

 

Kansainväliselle uralle haaveileville Tuula Kaunisto haluaa muistuttaa, että elämä ja työelämä ulkomailla vaatii paljon.

– Jos ei löydy hymyä kotimaasta, ei sitä löydy myöskään ulkomailta. Kannattaa arvioida realistisesti oma sietokyky. Täytyy olla kova halu menestyä, sillä muuten tulee ikävät oltavat.

– Koulutettu kampaaja on hyvä kampaaja ja hän voi tehdä töitä maasta ja kaupungista riippumatta.  Toisinaan tarjoan palveluksiani yksittäisissä kampaamoliikkeissä lyhyinä jaksoina.

– Liikkeissä pääsen toteuttamaan ja tarjoamaan osaamistani liikkeiden asiakkaille.  Suomalaiset asiakkaat ovat avoimia ja valmiita kokeilemaan uutta.

Suomessa ollessaan hän työskentelee omassa Tuulan Hius ja Putiikki -kampaamossaan Vesilahdessa.

 

Syksyllä Tuula Kaunisto lähtee muutaman koulutuskeikan jälkeen Italiaan pariksi kuukaudeksi.

– Toivon terveyttä ja työtilaisuuksia jatkossakin. Nautin työstäni missä ikinä sitä teenkin, hän kertoo ja jatkaa.

– Elämä on täynnä vaihtoehtoja. Kohtaloni valitsi elämäni suunnan. Olen nykyään rouva Pyhältö, menin naimisiin kolme vuotta sitten.