Terveiset uudelta kesätoimittajalta

Näihin aikoihin kaksi vuotta sitten jännitin lapsuudenkodissani Helsingissä tuloksia sisäänpääsystä Tampereen yliopiston journalistiikan opintosuuntaan. Nyt istun kotitoimituksessani Tampereella, ja opettelen, miten paikallislehteä tehdään poikkeusolojen vallitessa. Koronan päälaelleen kääntämästä toimitusharjoittelusta huolimatta olen enemmän kuin innoissani päästessäni vihdoin ensimmäistä kertaa olemaan ihan oikea toimittaja.

Haluan myöntää heti alkuun, etteivät Lempäälä tai Vesilahti ole entuudestaan minulle kovin tuttuja. Seudun kuuluisuudet Mörkö Anttila ja Ideapark ovat minullekin asioita, jotka tulevat ensimmäisenä paikasta mieleen. Lempäälä ja Vesilahti ovat kuitenkin paljon muutakin, ja olen loputtoman utelias oppimaan ihmisistä ja heidän tarinoistaan minulle tuntemattomissa paikoissa.

Kesätoimittajan pestiltä toivonkin ennen kaikkea juuri uusia opetuksia, kokemuksia ja kohtaamisia paikallisten kanssa. Nämä ovat myös syitä, jotka silloin kaksi vuotta sitten ajoivat minua tavoittelemaan unelmiani. Toivon myös, että ulkopaikkakuntalaisena pääsen sisälle seudun maailmaan ja pystyisin tarjoamaan teille erilaisia näkökulmia niin tutuista kuin uusistakin asioista.

Tällä hetkellä töiden lisäksi viihdyn ruoanlaiton, kävelylenkkien ja tv-sarjojen parissa. Kirjoitan mielelläni erityisesti hyvinvointiin liittyvistä asioista ja ihan vain tavallisen arjen kommelluksista. Ja sitähän toimittajana pääsen onneksi myös tekemään.

Hyvää ja turvallista kesää kaikille! Nähdään juttujen parissa sekä verkossa että printissä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?