Olen 14-vuotias tyttö ja harrastin “poikien harrastuksena” pidettyä parkouria viisi vuotta. Varmaan ainoa syy, miksi aloitin sen 7-vuotiaana oli että kaverinikin aloitti. Viiden vuoden aikana ryhmässä oli vain kuusi tyttöä lisäkseni ja aina he lopettivat noin puolen vuoden päästä, myös kaverini. Silti jatkoin harrastamista, koska pidin siitä. Sain myös pojista pari kaveria, mutta hekin lopettivat. Viimeisen vuoden olin kaksin toisen tytön ja 17 pojan kanssa samassa ryhmässä. 12-vuotiaana 13-17 -vuotiaiden ryhmässä on aika yksinäistä, toinen tyttökin oli jo 16-vuotias.
Harrastukset jaetaan herkästi tyttöjen ja poikien harrastuksiin. Ajatellaan, että tyttöjen kuuluu harrastaa tanssia ja voimistelua ja poikien jalkapalloa ja jääkiekkoa. Mutta niin se ei ole, kyllä tytöt voivat harrastaa jalkapalloa ja pojat tanssia.
Kun pieni lapsi aloittaa harrastuksen, vanhemmat laittavat hänet harrastukseen, jonka ajatellaan sopivan tämän sukupuolelle, vaikka lapsi haluaisi jotain aivan muuta. Jos vanhemmat opettavat lapselle, että sukupuoli määrittää, mitä voi harrastaa, ei lapsi välttämättä uskalla tehdä sitä mitä tahtoo. Vaikka näin ei olisi, lapsi ei silti välttämättä uskalla aloittaa harrastusta tai siihen ei ole mahdollisuutta. Lapsi ajattelee, että ei tahdo olla erilainen, tai että ei poika voi pukeutua tanssihameeseen. Voi myös olla esimerkiksi tilanne, että tyttö haluaa alkaa harrastaa jalkapalloa, mutta sopivaa joukkuetta ei löydy tai osallistujia ei ole tarpeeksi.
Alussa pienet lapset voivat harrastaa urheilua yhdessä sukupuolesta riippumatta, mutta tällöin vanhempi ei aina halua. Kun lapset kasvavat isommaksi, ongelmaksi tulevat fyysiset ominaisuudet. Pojista tulee vahvempia ja enää urheilullisemmat tytöt pystyvät jatkamaan.
Vanhempi voi myös pelätä, että lapsi ei sopeudukaan ryhmään. Myös lapsi voi pelätä, että häntä ei hyväksytä ryhmään tai että häntä aletaan kiusata. Lapsi voi pelätä, että aikuinen ei hyväksy hänen harrastustaan. Kaikki nämä ovat ajatuksia, joilla on väliä, kun harrastusta valitaan, vaikka niillä ei pitäisi olla väliä.
Tällaisesta ajattelusta eroon pääseminen edellyttää vanhempien ja seurojen tekemistä asialle jotain. Vanhempien täytyy opettaa lapsia ajattelemaan harrastuksia kaikkien harrastuksina ja seurojen tulisi tarjota harrastusmahdollisuuksia kaikille. Jos harrastat jotain, kannattaa aina pyytää kavereita mukaan kokeilemaan.
Elina Hallinen
