Kävimme teatterissa – ensimmäisen ja ainoan kerran tänä koronavuonna. Jo meno saliin oli pysäyttävä: henkilökunta kylläkin ohjasi paikoille, tyhjiä penkkejä oli, turvavälejäkin varmaan, mutta sali näytti silti miltei täydeltä. Pöyristytti ja vähän pelottikin. Käymme paljon teatterissa, mutta nyt olimme päättäneet välttää turhia riskejä. Yhden poikkeuksen siis teimme. Se oli Kinky Boots – se oli nähtävä.
Katsojilla oli maskit kasvoilla kaikilla paitsi edessämme olleilla neljällä naisella, jotka olivat vielä istuutuneetkin vierekkäin, vaikka me muut pidimme tyhjiä tuoleja väleissämme. Henkilökunta oli meidät niin ohjannut. Äkkiseltään se tuntui hassulta: yhteiset bakteerit ja viruksethan meillä oli – eihän me toisiamme tartutettaisi. Kysymyshän olikin siitä että takana ja edessämme olevien turvavälit oli laskettu suhteessa meihin. Ne naiset siinä vain kikattelivat ja kekkaloivat. Vähän alkoi keittää. Oli kyllä siinä ja siinä, etten mennyt ja huutanut: ”Keitä helvettiä te oikein luulette olevanne, kun tulette tänne ilman maskeja toisia tartuttamaan?”
Onneksi en mennyt, sillä tiedän, että kiihtyneenä ja ärsyyntyneenä keskustelun aloittamalla olisin jo alkaessani hävinnyt väittelyn. Olisin vain kiukustunut lisää ja tilanne olisi vain pahentunut. Mielenkuohussa järki ei enää pysy mukana. Kohta olisimme huutaneet ja kiljuneet kaikki viisi. Ja sitten minun seuralaiseni olisivat alkaneet puolustella tai hävetä minua. Takariviltä olisi ehkä tullut lisää moitteita. Eturiviltä puolusteluja. Alettu nimittelemään. Henkilökunta olisi saapunut selvittelemään. Olisihan sekin ollut hauska nähdä ja kuulla. Jännitysnäytelmä salin puolella!
Mitä sitten voi tehdä, kun iso pyörä alkaa pyöriä liian lujaa tai niin kuin nykyään sanotaan mopo meinaa karata käsistä? Nielaise ennen kuin avaat suusi. Sen yhden sekunnin aikana järki saattaa ehtiä varoittaa: mieti, oletko ihan varma, kannattaako? Kaikille on varmaan tuttu neuvo laskea kymmeneen. Aika varma konsti, jos vaan malttaa laskea.
Mielen saa rauhoittumaan, kun tekee kaiken liioitellun hitaasti. Jos olet syömässä, vie lusikka h-i-t-a-a-s-t-i suuhun ja p-u-r-e-s-k-e-l-e nautiskellen. Jos olet kävelemässä, astele kuin hidastetussa filmissä tai kuin astronautti kuun pinnalla painottomassa tilassa. Ihan varmasti r-a-u-h-o-i-t-u-t.
Jos sitten sait jo riidan aikaiseksi, niin ”mene parvekkeelle”. Astu vaikka konkreettisesti pieni askel taakse päin. Näin viestität itsellesi, että en ole enää riidan sisällä vaan voin ikään kuin ulkopuolelta (parvekkeelta) katsella tätä sotkua rauhallisesti. Näin rauhoitut ja voit jatkaa järkevästi (jos on enää edes tarvetta jatkaa).
Mitä minun olisi sitten pitänyt tehdä? Olihan se törkeää välinpitämättömyyttä muiden ihmisten terveydestä tulla teatteriin ilman maskeja! Minun olisi pitänyt rauhoittaa itseni ja sitten ystävällisesti ja rauhallisesti sanoa esimerkiksi: ”Olettehan, te arvon rouvat, tietoisia suosituksista, että teatterissa tulisi käyttää kasvomaskeja. Jos ette muistaneet ottaa omia maskeja mukaan, käykääpä pyytämässä henkilökunnalta itsellenne. Näin varmistatte itsellenne ja muille turvallisen teatterinautinnon. Olkaa niin kilttejä!”
Vieläkin kaduttaa, etten huomannut niin tehdä. Otti kai liikaa päähän.
