Omat lapset ja työstä palautuminen ovat olleet koronavuonna etusijalla, mutta Mikkolan mielessä kytevät jo seuraavat tonttusuunnitelmat
Sini Mikkola on aina rakastanut joulua; sen lukemattomia tarinoita, leikkiä ja taikaa.
Tunne välittyy Mikkolan tonttumaailmoja katsovallekin. Niissä on lämpöä ja ne herättävät monia leikkisiä ajatuksia. On tonttu-ukkoja ja -akkoja, on korvia, tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten. Siis kaikkea suloisen jouluista.
Lempääläinen Sini Mikkola tekee kaiken tonttuja, kahvipannuja ja jopa pikkiriikkisiä joulutorttuja myöten itse tai kierrätystavarasta muokkaamalla. Hahmot tai asetelmat päätyvät usein lahjaksi muille. Viime jouluna lähti tupa taikametsineen kehitysvammaisten kotiin.
– Tänä vuonna Kuljun Mansikkamäen viskarit saivat oman töllinsä, jonka työstöön jätin taiteellisen vapauden täysin lapsille, ja heiltä selvästi löytyi ideoita ja suunnitelmia heti ensimmäisillä minuuteilla, Mikkola kertoo.
Sini Mikkola alkoi toteuttaa itseään tontuntekijänä muutamia vuosia sitten, kun hän teki sisarustensa lapsille joululahjoja.
– Huonossa rahatilanteessa oli keksittävä itse tehtyjä lahjoja. Tein lumpuista ”marrakatonttuja” tai kartonkijätteestä sidoin kirjoja, joihin itse keksin tarinan ja kuvitin ne, hän kertoo.
Mikkola sattui kokeilemaan huovutusneulaa ja ihastui, mitä kaikkea sillä sai aikaan. Pieniä tonttuja ja eläimiä, ja niille paljonpuhuvia olemuksia ja ilmeitä.
– Tonttuja lähti ensin vain sukulaisille ja ne olivat kaikki ”joulurauhan vahtien” sukua. Tonttujen repussa saattoi mennä minipostia tai pieni kuksa ja termari mukana. Sukulaiset ainakin esittivät olevansa tontuista mielissään, ja taitavat ne olla joka vuosi heillä esilläkin, Mikkola sanoo.
Nälkä kasvoi syödessä, ja hittikoriste tonttuovi alkoi Mikkolan kotona kasvaa pieneksi taikametsäksi, jossa oli tontuille pieni taukotupa ja minievästä.
Mikkola hoiti tuolloin kolmatta lastaan kotona, joten aikaa käsillä tekemiseen oli. Nurjana puolena olivat niukat tulot ja niitä paikatakseen Mikkola päätti järjestää Facebookissa pienet joulumyyjäiset.
Se kannatti; kaikki jouluasetelmat ja hahmot ostettiin hetkessä.
– Ihanaa palautetta satoi ja kotimme täyttyi puutavarasta, työkaluista ja huovutusvilloista, Sini Mikkola kertoo.
Pian tonttuja ja asetelmia alkoi kulkeutua lasten lääkärille, neuvolaan, perhetuvalle ja moneen muuhun paikkaan.
Mitään netin valmiita ohjeita Sini Mikkola ei töissään noudata. Työt syntyvät kokeilemalla, miten mikäkin materiaali elää, ja rouheaa ilmettä hän hakee tarkoituksella.
– Tonttutyöni on aina tarkoituksella varsin metsäisiä ja luonnonläheisiä, ja siksi minusta on vaan hyvä, ettei mikään ole viimeisen päälle tiptop. Vähän sinne päin suttuiset maalauksetkin ovat parempia kuin tasainen kiiltävä pinta. Jouluna ei muutenkaan tarvitse kaiken olla niin kiiltokuvaa. Sellainen rouhean rento tunnelma on tärkeämpää.
– Joulusiivouksenikin kulmakivi on kirkkaiden valojen irrottelu ja hämärien tunnelmavalojen virittely. Leikit, tarinat, puuhat. Ne ovat niitä tärkeitä juttuja, Mikkola linjaa.
Ideoita Mikkolalla on omien sanojensa mukaan liikaa aikaan nähden.
– Mieheltäni kysyttiin tässä hiljattain, että miten se Sini ehtii niin paljon tekemään näitä joulujuttuja. Mies vastasi, että ratkaisu taitaa olla siinä, että Sini tekee vain niitä asioita mistä tykkää. Saattaa siinä olla osa tottakin. Siksi minun onkin hillittävä itseäni, sillä varastan ajan helposti vaikka yöunista ja huomaan vasta aamulla, että siinä menikin koko yö, hän kertoo.
Korona on rajoittanut tänä vuonna monia asioita, myös Sini Mikkolan harrastamista. Toteuttamatta jäi haave lähiyhteisölle suunnatusta tonttupolusta.
– Haaveenani oli tehdä tonttupolku Lempäälän lapsiperheille, mutta omat rahkeet loppuivat tänä hulluna vuonna aivan kesken ja on täytynyt keskittyä myös omaan jaksamiseen ja palautumiseen. Hoitajana ylimääräisiä työvuoroja on riittänyt ja lapsetkin ovat vielä niin pieniä, että he kaipaavat läsnäoloa myös ilman sahoja tai villoja, Mikkola kertoo.
– Mutta ideoita tonttupolkuun olisi ihan valtavasti. Haaveissa olisi saada myös leikkimökkiin isommassa mittakaavassa tontun tupa, jossa kyläläiset voisivat vierailla ja se olisi lasten leikkien kestävä. Ehkä ensi vuonna kaikki nuo tyypit sieltä omasta mielikuvituksesta pääsee näyttäytymään myös muille.
Parasta, mitä harrastus on Mikkolalle tuonut, ovat monet pienen ja ison ilot.
– Kun päiväkodilta tuli viestiä, että tonttujen postilaatikko oli pienessä hetkessä tulvinut yli pienistä kirjeistä, minulta tuli ihan onnen itku. Se, miten lapset heittäytyvät aivan täysin tällaisiin leikkeihin, on todella ihanaa – ja kadehdittavaakin, Sini Mikkola pohtii.
Kuvagalleria (klikkaa kuvaa suuremmaksi)
