60 kuukauden kakku

Erkki Koivisto. Kuva: Jussi Saarinen

Eläkelaskurista on näppärä tarkistaa oma eläkeikänsä, esimerkiksi tyoelake.fi:stä. Alin eläkeikäni nyt eläkeikäuudistuksen jäljiltä on 64 vuotta ja yhdeksän kuukautta. Eläkkeeni voisi sen mukaan alkaa 1. helmikuuta vuonna 2026. Siihen on viisi vuotta, 60 tilipäivää. Pidemmänkin työuran saisi tietysti tehdä.

Minua nuoremmilla vuosina 1962–64 syntyneillä alin vanhuuseläkeikä on jo tasan 65 vuotta. Sitä nuoremmilla alin vanhuuseläkeikä kytketään elinajan odotteeseen. Ikäraja nousee vuosittain enintään kahdella kuukaudella vuodesta 2030 alkaen.

Eliniän myötä työurat väkisinkin pitenevät. Kai eläkeikä on joskus 70 vuotta.

 

Ajan riennon huomaa siitä, että kun tuon eläkeikäni – mukamas ihan juuri äsken – tarkistin, työkuukausia oli jäljellä 75. Tuntuu, että jäljellä olevasta eläkeikäkammastani on ihan hetkessä siis kadonnut viidesosa, 15 piikkiä.

Huoli pois työn raskaan raataja; eläkeikä tulee eteen kovaa vauhtia, vaikkei se enää tasan 63 vuotta olekaan ja hallitus on poistamassa eläkeputkea.

 

Ei, en ole työhöni kyllästynyt ja miettimässä käsi poskella eläkkeelle siirtymistä. Eläkeikääni aloin pohdiskella siitä yksinkertaisesta syystä, että vanhoja kavereita tuttavapiiristä ja kollegoita vierestä on alkanut jäädä eläkkeelle. Vielä ihan nuorennäköisinä.

Virikkeenä toimii myös eläkelaitoksen määräajoin kotiin lähettämä kirjallinen työeläkeote, jonka laskelma näyttää, kuinka pienellä eläkkeellä olisi sitten aikanaan tultava toimeen. Se motivoi kummasti jatkamaan työuraa.

 

Onko viisi vuotta nyt sitten pitkä aika odotella eläkkeelle pääsyä? Viiden vuoden kakun lusiminen Kylmäkosken vankilassa varmasti sitä olisi, mutta väitän, että viisi vuotta eläkeikään menee heittämällä, työn teon lomassa, jos vain terveenä saa olla.

Perustelen näkemystä sillä, että taaksepäin ajatellen viisi vuotta tuntuu todella lyhyeltä. Toimitustyössä eteen tulee jatkuvasti aiheita ja ideoita, joiden muistelee olleen viimeksi toteutuksessa ”ehkä joskus viime syksynä”. Pikaisen tarkastuksen jälkeen joutuu toteamaan, että tuo äskettäinen juttu julkaistiinkin jo kolme, neljä vuotta sitten… Juurihan Trump astui nelivuotiskauteensa…

 

Eläkelaskuri näyttää myös elinajanodotteen mukaisen eläkkeelläoloajan. Minun ikäryhmälläni se on 21 vuotta seitsemän kuukautta. Eliajanodotteeni saan siitä ynnättyä pikaisella laskutoimituksella: 86 vuotta neljä kuukautta. Tuosta en taida alkaa kammanpiikkejä vähentää. Primääritavoitteeni on selviytyä elävänä eläkkeelle.

Kaikki eivät ansaitsemaansa saavuta. Eläketurvakeskuksesta tai vaikka työeläkeotteesta voisi olla kiinnostavaa nähdä omien henkilökohtaisten eläke-ennusteidensa lisäksi koko omaa ikäryhmää koskevaa statistiikkaa, vaikka sen, kuinka moni omasta ikäluokasta vielä on ylipäätään rivissä ja siten joskus ansaitsemiaan eläkepäiviä viettämässä.