Kannattaako Puskiaisten oikaisun ja muutamien ajominuuttien tähden uhrata valtava määrä luontoa?

Lempäälän-Vesilahden Sanomissa (10.1.2021) Kokoomuksen valtuustoryhmän pj. (Lempäälä) Jocka Träskbäck kirjoittaa, että moottoritien niin sanottu Puskiaisten oikaisu (Lempäälä-Pirkkala) olisi ilmastoteko. Olen asiasta eri mieltä.

Puskiaisten oikaisu -hankkeen lähtökohtana on kuvattu valtatie 3:n ongelmana olevan Tampereen kaupunkiseudulla liikenteen välityskyvyn riittämättömyys. Liikenteessä on kuvattu olevan suuria sujuvuusongelmia aamu- ja iltaruuhkan aikaan sekä viikonloppuisin. Nykyisin ns. ruuhkat ovat kuitenkin maailman mittakaavassa suhteellisen vähäisiä.

Esitetty liikennemäärän lisääntyminen vaikuttaa nykytiedon mukaan yläkanttiin arvioidulta. Ensinnäkin raideliikennettä ollaan lisäämässä. Suomen väestön määrän on arvioitu kääntyvän laskuun jo 2030-luvun alkupuolella voiden vähentää myös Pirkanmaan läpikulkuliikennettä. Myös väestön ikääntyminen, työssäkäyvien väheneminen ja etätyön lisääntyminen on huomioitava liikennemääräennusteessa.

Suunnittelualueella on maakunnallisestikin merkittäviä virkistysalueita, kuten esim. Taaporinvuori-Iso Naistenjärvi-Kurikkakallio. Lempäälän ja Pirkkalan välillä on laaja yhtenäinen varsin rakentamaton metsäalue, jossa on hiljaisuutta ja monipuolisia luontoarvoja. Metsäalueella risteilee runsaasti virkistysreittejä. Suunnittelualueen virkistysreitillä on tauko- ja nuotiopaikkoja, kotia ja laavuja yöpyjiäkin varten.

Luonto vaikuttaa positiivisesti terveyteen ja hyvinvointiin. Luonnon fyysisiä vaikutuksia on todettu olevan mm. sykkeen ja verenpaineen lasku, vastustuskyvyn parantuminen ja matalampi riski sairastua sydän- ja muistisairauksiin. Luonnossa liikkumisella on todettu olevan myös psyykkisiä terveysvaikutuksia, mm. mielialan kohentuminen, stressitason aleneminen, virkistyminen ja rentoutuminen. Metsän terveyshyödyt liittyvät osittain ilmeisesti sihen, että metsässä altistutaan melulle ja ilmansaasteille vähemmän. Mitä laajemmat yhtenäiset metsäalueet, sitä vähemmän esim. melua. Laajan metsäalueen pirstominen vaikuttaa siis haittaavasti ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Paitsi ihmisiin, niin yhtenäisen metsäalueen pirstominen ei voi olla myöskään vaikuttamatta luonnonoloihin, eläimiin ja kasvistoon. Suunnittelualue kuuluu ns. arseeniprovinssiin. Onko varmaa, että laajojen maastotöiden yhteydessä mahdollisesti leviävä arseeni ei leviä ilman tai hulevesien mukana ympäristöön?

Puskiaisten oikaisun sijaan olisi tarvittaessa parempi pyrkiä parantamaan nykyisiä liikenneväyliä ilman että yksityisten asuintontteja jouduttaisiin lunastamaan ja hyvällä meluntorjunnalla. Tämän luulisi olevan hyvällä suunnittelulla ja nykytekniikoilla mahdollista.

On huomioitava, että Pirkkalan ja Lempäälän kunnat kannattavat väylän rakentamista nimenomaan siksi, että ne saavat laajat alueet kaavoitettavaksi ja yritystontteja myytäväksi väylän varrelle. Näin luontoaluetta häviää paljon laajemmalti kuin pelkästään väylän rakentamisen vuoksi.

Valitettavasti kun vastakkain ovat ekologiset arvot ja taloudelliset intressit, niin ekologiset arvot näyttävät jäävän kuntien päättäjien hahmotelmissa toiseksi. Luontoarvoista välittävät lempääläiset voivat ottaa tarvittaessa selville kuntapäättäjien ja tulevien kuntavaaliehdokkaiden näkemykset myös Puskiaisten oikaisuun liittyen.

Puskiaisten oikaisun on arvioitu nopeuttavan liikennettä kuusi minuuttia. Kannattaako muutamien ajominuuttien takia uhrata valtava määrä luontoa, joka jo on arvo sinällään, ja joka on monipuolinen terveyden ja hyvinvoinnin lähde? Sergio Leone ohjasi aikoinaan ns. dollaritrilogian, jonka yhden elokuvan nimi oli ”Vain muutaman dollarin tähden”. Puskiaisten oikaisusuunnitelman nimeksi voisi laittaa ”Vain muutaman minuutin tähden”.

 

Esa Halonen

Kommentointi on suljettu.