Noin vuosi sitten oli vielä normaalia eläkeläisen sännätä moniin kulttuuri- ja liikuntaharrastuksiin, shoppailemaan, kaveritapaamisiin – ihmisten joukkoon. Ykskaks piiri supistui neljän seinän sisälle, ja tilanne jatkuu yhä. Selvitäänkö tästä?
Työssäkäyvillä ja perheellisillä elämä on varmaan muuttunut eri tavalla, joten se lienee oma lukunsa.
Hyvin nopeasti, pakon edessä, löytyi uusia tapoja selviytyä. Ystävälliset vapaaehtoiset kunnan masinoimana toivat ruokakassit marketista ja välillä itse Satu ja reippaat tytöt valmiin ruuan ovelle. Palvelu jatkuu edelleen. Siirin herkut on voinut hakea keittiön ovelta. Kesästä alkaen, kassipalvelun päätyttyä, virisi rohkeus pistäytyä aamu- tai ilta-aikaan ruokakaupassa maski kasvoilla. Maski tuntui aluksi ahdistavalta, mutta siinä oppi hengittämään.
Vaateshoppailut jäivät, kun uusia vaatteita ei tarvita liikkumiseen olohuoneen ja keittiön välillä. Elämä on suurelta osin siirtynyt kaduilta ja kylänraitilta puhelimen ja somen puolelle. Moni lienee sen huomannutkin. Pitkät maratonpuhelut ja kukkalähetykset ovat tehneet ystävistä entistä läheisempiä.
Kulttuurinnälkään saa helpotusta, kun useat konsertit ja taidenäyttelyt sekä ryhmäpalaverit ovat siirtyneet someen. Mielenkiintoinen kirja irrottaa arjesta, ristikot ja sudokut rassaavat aivoja ja pakastin pullistelee kakuista. Ulkoaktiviteetit ovat voineet jatkua hiihdellen, kävellen ja kesäaikaan golfaten. Nyt on myös enemmän aikaa tyhjentää nurkkia nettikirpputorien ja Roskalavan avulla.
Sisä-Suomessa asuva yksinäinen ystäväni keksi oivan selviytymisidean. Kun seinät tuppasivat kaatumaan päälle, hän varasi helsinkiläisestä hotellista yön tilavassa saunallisessa huoneessa. Hän ei juurikaan käy saunassa. Saipahan tilaisuuden pakata pinkin peräkärrynsä, aivan kuin olisi lähtenyt pitemmällekin turistimatkalle, jossa oli uutta sisältöä.
Heli Väissi
