Hiihto on myös kulttuuria

Ei hiihto lapsena ole niin vastenmielistä, kuin kolumnisti antoi ymmärtää. Mentiin hiihtäen kouluun ihan mielellään. Täytettiin hiihtokertoja korttiin, kotiin päästyä reput nurkkaan ja hyppyrimäkiä laskemaan.

Nyt kun on hyvä lumitalvi, niin on ilahtuttavaa, kun väki on lisääntynyt laduilla. Koronan takia kuntosalit ovat suljettuina, niin mikä on parasta liikuntaa kuin hiihto. Ei hiihdon aina tarvitse olla kieli vyön alla menemistä, niin kuin tässä lehdessä Kolumnisti antoi ymmärtää. Kirjoituksessa annettiin huono kuva hiihdon hyödyllisyydestä kansan terveyttä ajatellen.

Hiihto on kuulunut Suomen kulttuuriin ja kuuluu edelleenkin. Ilman hiihtäjiä Suomen itsenäisyyskin oli vaarassa? Talvisodassa Suomen sotilaat menivät sukset jalassa, kun venäläiset rämpivät jalkaisin kinoksissa.

Kävely ja hiihto täydentävät hyvin toisiaan. Monet siirtyvät luontevasti lumien tultua suksien päälle.

Hiihtäminen ei ole niin vaikeaa kuin kolumnisti antoi ymmärtää. Miten mukavaa onkaan järvien jäällä hiihtely kevätauringon lämmittäessä. Helppo maastokin.

Hyviä aurinkoisia keväisiä hiihtokelejä.

 

Ikiliikkuja