Etäily on nykypäivän tunnussana. Päiväni kuluvat etöopiskelun parissa, harrastukset tapahtuvat etänä zoomin tai muun sovelluksen kautta ja ihmissuhteitakin ylläpidetään etäyhteyksin. Sama meno jatkuu päivästä toiseen eikä muutosta ole näkyvissä. Tuntuukin siltä, että olisin enemmän robotti kuin ihminen, kun päivissä ei ole vaihtelua. Alan jo väsyä tähän.
On kulunut melkein vuosi siitä, kun arkemme muuttui dramaattisesti. Ihmisiä siirtyi etätöihin, menoja rajoitettiin ja tapahtumat peruttiin. Tilanne ei onneksi ole niin huono kuin keväällä, mutta vieläkin joudumme elämään erinäisin rajoituksin ja suosituksin. Edellä olevaan kuvaukseeni arjesta samaistuu varmasti moni, sillä alamme olla jo henkisesti aika kuormittuneita. Etäilyn uutuuden viehätys on haihtunut ja karu totuus ihmisten hyvinvoinnista paljastuu.
Yle uutisoi hiljattain nuorten kasvaneesta avuntarpeesta, johon ei pystytä enää vastaamaan täysin. Anonyymin Sekaisin-chatin yhteydenottojen kerrottiin kasvaneen 25% viime vuonna eikä vapaaehtoisia työntekijöitä ole vastaamaan kuin joka viidenteen. Tilanne kuulostaa hälyttävältä. Korona on lisännyt ja lisää edelleen ongelmia jo ennestään pahoinvoiville nuorille. Itsestä ja omasta selviämisestä täytyy olla aiempaa enemmän vastuussa yksin, kun toisia ei voi juuri tavata. Monille nuorille ystävät ja ihmissuhteet ovat toimineet suurena voimavarana ja nykytilanteen takia lähimuotoinen sosiaalinen tuki puuttuu.
Tiedän, että muutkin ihmisryhmät kärsivät enemmän tai vähemmän, mutta haluan tuoda esiin juuri nuorten näkökulmaa. Nuoret saavat aivan tarpeetonta kuraa niskaansa ja kovia syytöksiä taudin levittämisestä. Monet ovat oikeasti todella vastuullisia ja koronatilanteesta aivan yhtä huolissaan kuin muutkin ihmiset. Tässä iässä kuitenkin ystävien ja kavereiden merkitys on valtava.
Näin opiskelijana etätyöskentely on huomattavasti rankempaa kuin lähiopetuksessa. Täytyy olla aiempaa itseohjautuvampi, kaikki eivät siihen valitettavasti pysty. Pitäisi myös kyetä säilyttämään keskittymiskyky, vaikka ympäriltä kuulee puhetta ja toisten liikkuvan. Ei ole mitenkään helppoa keskittyä, varsinkaan vaikeisiin opiskeltaviin asioihin. Ajatus tahtoo karata, milloin minnekin eikä kotiympäristö ole mikään paras ärsykevapaa-alue. Mieleen saattaa ponnahtaa ajatuksia ”Pitäisi tehdä se tänään” tai ”Käyn tarkistamassa sen nyt ennen kuin unohdan”, jotka saavat hyppimään paikasta toiseen. Vielä, kun lisätään tietokonetyöskentely tähän kaikkeen, on soppa valmis. Nettiin meinaa koko ajan eksyä! Itselleni näyttöjen tuijottaminen aiheuttaa vielä fyysistäkin pahoinvointia.
Valitettavasti koronatilanne ei näytä vielä laantumisen merkkejä, vaikka rokotukset ovat alkaneet. Saamme luultavasti nauttia tästä etäilystä ainakin kesään asti. Muuntovirukset ja tulevat hiihtolomatkaan eivät auta asiaa. Patoutunut väsymys ja turhautuneisuus halutaan purkaa saamalla vaihtelua arkeen, mikä luultavasti näkyy hiihtolomalla matkailuna. Siitä ei ole mitään haittaa, kunhan jaksetaan pitää huolta turvaväleistä ja hygieniasta. Turhautuminen voi kuitenkin johtaa siihen, että ihmiset eivät jaksa enää välittää. En yhtään ihmettelisi, vaikka lomien jälkeen saataisiin taas kuulla uusista massatartunnoista hiihtokeskuksissa ja yksityisjuhlissa. Täytyyhän kuormitus jollain tavalla purkaa, mutta malttia ihmiset! Jaksetaan vielä, niin päästään aikaisemmin tavanomaiseen elämään! Ei anneta tilanteen enää pahentua.
Kirjoittaja on lempääläläinen nuori
