Piikki: Onnea ja epäilyjä

Juha Kuisma esitti viime viikon kolumnissaan huolensa maakuntamme valtalehden tilasta. Hänen mielipiteisiinsä on helppo yhtyä. Kaukana takana ovat ne ajat, jolloin Aamulehteä luki mielellään, kun sai nauttia hyvin toimitetuista ja kirjoitetuista uutisista. Lehden siirtyminen Sanoman omistukseen jatkoi vielä  negatiivista kehitystä.

Koska suuri osa tämän paikallislehden lukijoista kuuluu myös Aamulehden tilaajiin, sallittakoon vielä muutama kommentti maakuntalehden nykytilasta. Mielestäni journalismin taso on laskenut vuosien saatossa huimasti. Toimittajien pahimpia syntejä on omien mielipiteiden sotkeminen uutisaineistoon, ja valitettavasti sellaiseenkin lukija törmää. Kolumneissa on lisääntynyt toimittajien omaan elämään liittyvien tapahtuminen seikkaperäinen kertominen. Sellaiset jutut tuskin kiinnostavat lukijoita. Sanoman omistuksen myötä Aamulehteen on tullut myös runsaasti isokokoisia mainoksia Nelosen ja Ruudun tv-ohjelmista. Se on tietysti omistajan oikeus, mutta niiden viemä palstatila on pois oman maakunnan asioilta.

No se Aamulehdestä, mutta pysytään uutisissa. Nykyisenä valeuutisten ja muiden huijausten aikana mediaa seuraavan pitää olla tarkkana eikä uskoa kaikkea. Tervettä epäilyä tarvitaan, ja on hyvä myös miettiä, mihin kerrotulla tiedolla tai uutisella pyritään. Tiedon kertojan tai levittäjän motiiveja kannattaa miettiä. Tämänkaltainen pohdintani ei ole omaperäistä eikä edes uutta. Lähes 2000 vuotta sitten Sextus Empiricus kuvasi skeptisen ajatustavan tärkeimmässä teoksessaan Pyrrhonismin pääpiirteet. Hänen teostensa löytyminen 1500- ja 1600-luvuilla johti skeptismin aaltoon, mutta myös moniin pyrkimyksiin kumota tuo ajattelutapa.

Voiko ihminen olla onnellinen, jos hän suhtautuu epäilevästi kaikkeen? Pohdinta on ajankohtainen, kun Suomi on kirjattu neljännen kerran peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi. Tulos herättää varmasti taas keskustelua, mutta kun katsoo listan kärkipäätä, sijoitukset näyttävät uskottavilta.  Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa ihmisillä on keskimääräistä helpompaa ja turvallisempaa elää.

Mutta entä onnellisuuden suhde epäilyyn? Monesti on todettu, että suomalaisille on ollut historian vaiheissa eduksi tietty jukuripäisyys. Herroja ja nykyisin yhä enenevässä määrin rouvia ei suin päin totella. Oikeastaan päinvastoin, pidämme oikeutenamme arvostella ja haukkua valtaapitäviä, mutta jos saamme mielestämme järkeviä ohjeita, olemme valmiita noudattamaan niitä viimeistä piirtoa myöten. Ehkä jostakin tuollaisesta kumpuaa yhteisöllisyys ja turvallisuudentunne, jotka koetaan onnellisuutena.

Onnellisuutta on määritelty eri tavoin. Demokritoksen määritelmää on siteerattu paljon. Hänen mukaansa onnellinen ei sure sitä mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on. Platonin mielestä onnellisuus on rakkauden jatke ja se edellyttää hyvän saavuttamista pysyvästi. Sigmund Freud piti tärkeimpinä onnen lähteinä rakkautta ja työtä.

 

Kirjoittajan rooli on epäillä