LeKi:n naiset ja junnut hiihtivät oivallisesti Suomen cupissa ja ”Hoppareissa” – Naisten viestijoukkue seitsemäs

Kuva: Heidi Haapalehto
Oona Kettunen (vasemmalla), Heta Jalonen ja Sanni Alatalo taistelivat Rukalla seitsemänneksi.

LeKi:n hiihtäjät saalistivat hyviä ja erittäin hyviä sijoituksia viikonvaihteen arvokilpailuissa. Suomen cupin kuudes ja samalla viimeinen osakilpailu käytiin Rukalla ja Hopeasomman finaalit Vuokatissa.

Naisten viestijoukkue hiihtojärjestyksessä Sanni Alatalo, Oona Kettunen, Heta Jalonen taisteli Rukalla parinkymmenen joukkueen mittelössä seitsemänneksi. Se on kolme sijaa parempi kuin kaksi viikkoa aiemmin SM-viesteissä. Tasainen joukkue oli syystäkin itseensä tyytyväinen.

15 kilometrin Suomen mestaruus vapaalla hiihtotavalla ratkottiin ladun puolesta kohtuullisissa oloissa, mutta kova vastatuuli haittasi paikoin.

– Wassu-tekniikan rytmi ja liuku oli vaikea pitää vastapuuskissa kasassa, kertoo Alatalo.

Televisiolähetyksissä kerrottiin Rukan rataa helpohkoksi. Useimpien kilpailijoiden mielestä radan vaikeus riitti, koska iso nousukin piti lyhyellä radalla pusertaa kuudesti.

LeKin kolmikko sijoittui kohtalaisesti: 21. Alatalo, 23. Kettunen, 28. Jalonen, 51. Eeva Nurmi.

 

Nuorisohiihdon huippuhiihdot, Hopeasompafinaali, pystyttiin järjestämään Vuokatissa. Kilpailujen järjestäminen oli koronapuristuksessa vaikeaa, mutta sujuivat lopulta hallitusti ja hyvin.

Osallistujia oli nuoremmissa sarjoissa aiempaa vähemmän, vaikka oli erittäin hyvä lumitalvi. Vuokatissa arveltiin yleisesti syyksi se, että kilpailuihin osallistuminen koronakuplassa oli perheille ja seuroille hankalaa ja kallista. Sen sijaan esimerkiksi vanhimpien eli 16-vuotiaitten kilpailuissa oli osallistujia liki normaalisti, koska sen ikäisille ”hopparit” olivat viimeiset.

Parhaiten kisalaisista Vuokatissa sijoittui 14-sarjan Emilia Ylilehto. Viidenneksi kolmosella ehtinyt Emilia räväytti nuoren elämänsä parhaan hiihdon. Sprintissä Emilia viuhtoi sijalle 28.

16-sarjan Ella Noora Haapalehto jatkoi hyvällä tasollaan: kuudes sekä vapaan sprintissä että perinteisen vitosella. Sprintti oli hänelle silti täydellisen epäonninen. Finaalin startissa kanssakilpailijan suksi katkaisi Ella Nooran sauvan. Kun kukaan kohdalla ollut ei tarjonnut sauvaa, niin hän joutui hiihtämään yhdellä satoja metrejä. Kutakin kilpailijaa varten sai poikkeusoloissa ladun varrella olla vain yksi sauvahuoltaja. Ella Noora jäi finaalin viimeiseksi, mutta kolmen erävaiheen valossa olisi ollut hyvät saumat pronssille. 2,5 tunnin ja neljän startin kisatapahtumasta ei jäänyt käteen vain väsy.

Perinteisen vitosella väliaikalähdöllä Ella Noora oli kuudes. Siinä jäi mitali alle 6 sekunnin päähän.

 

Pojat tekivät pertsalla hyvää ja tasaista työtä. 15-vuotiaissa 17.  Otso Luodeslampi ja 40. Antti Urvanta, 14-vuotiaissa 19. Oliver Kaikkonen, 13-vuotiaissa Aapeli Karislahti 17. Talven muihin hiihtoihin verraten Aapelilla oli saumaa kärkijoukkoon, mutta ei onnistunut nyt. Oliver oli sprintissä 20. Perinteisen 3×5 kilometrin viestissä Aapelin, Oliverin ja Joonas Kolehmaisen joukkueen sijoitus oli 9.

Sprintissä palkittiin 30, väliaikalähtöisellä pertsalla 20, viesteissä 10 parasta joukkuetta. Näin ollen kisalaisilla junnuilla oli kotituomisina useita palkintoja.

 

Lue myös:

Sanni Alatalolla lentokeli SM-hiihdoissa